villaruusu

Pieni Tivoli-peitto

2012-03-11T21:31:00.001+02:00

Koukulla on vauvan Tivoli-peitto. Ilmeisesti talven valkoisuus poikii meikäläiselle sellaisen värinälän, että keväällä on aina oltava jotain todella värikästä työn alla.

Edellisestä peittoprojektista viisastuneena olen kostuttanut ja pingoittanut valmiita paloja sitä mukaa kun niitä valmistuu. Vielä pitäisi virkata muutama kymmenen palaa ja sitten pääseekin jo kokoamaan palapeliä!

Vilukissan kämmekkäät

2012-02-05T19:37:00.001+02:00

Malli: oma sävellys
Lanka: Gjestal Maija
Puikot: 3mm bambu-sukkapuikot
Fiilis: lämmittää ihanasti!

Olen varsinainen vilukissa ja talvella se on aikamoinen ongelma. Erityisesti viime vuosina varsinkin käteni (ja varpaat) ovat kylmettyneet herkästi. Syy siihen lienee melkoisen vetoisissa työ- ja kotioloissa. Ehkä ongelma pienenee sitten, kun kumpaankin paikkaan on vaihdettu uudet ikkunat.
Menneellä viikolla päätin viimein itse tehdä jotain asiain tilan parantamiseksi. Sunnittelin kuvassa näkyvän yksinkertaisen mallin ja laitoin puikot suihkimaan.

Tein näistä tarkoituksella melko napakat, etteivät pyörisi ja valuisi käytössä sinne tänne. Joustinneuleiset varret ovat melko pitkät, joten lämpöä riittää, vaikka puserossa olisi avonaisempi hihansuu. Olen kulkenut koko viikonlopun nämä käsissäni ja ah, tuntuu kivalta kun on lämpimät kädet.

En oikein tiedä miksi näitä kutsuisi. Ovatko nämä kämmekkäät, kynsikkäät vai ranteenlämmittimet? Kaikki kuulostavat yhtä kököiltä. Kertokaa, jos tiedätte tai keksitte jonkun paremman nimen!

Blogiini on jälleen liittynyt uusia lukijoita. Tervetuloa, toivottavasti viihdytte täällä!

Liebster Blog-haaste

2012-02-04T18:41:00.000+02:00

Katsokaas mitä löysin! Ja arvatkaapa mitä? Tämä kuva kuuluu edellisen postauksen haasteeseen.
Tänään aamulla viettäessäni juuri sellaista pyjama-kahvimuki-blogien selailu-aamua, josta usein haaveilen, eksyin johonkin blogiin, jossa tämä tuli vastaan. Se lienee jossain vaiheessa pudonnut pois itse haasteesta.
Joten Nipsu, Kokopäiväneuloja, Virkattu lintu, Neulojaneiti, Villaseni sekä Meijerielämää, liittäkää tämä blogiinne, jos haluatte. Itse ajattelin tehdä niin, minusta tämä on aika kiva:).

Haukku ja haaste

2012-02-01T19:49:00.000+02:00

Sain tänään haasteen Kristallinkirkkaat ideat-blogin Nipsulta! Kiitos kovasti, tunnustus lämmittää tällaisena kylmänä ja pimeänä pakkasiltana :).
Haasteen saajan tulee jakaa se eteenpäin 4-5 blogille. Saamisen edellytyksenä on, ettei blogin lukijamäärä saa olla yli 200 henkilöä. No, kaikillahan ei ole lukijat esillä, joten ei niistä aina tiedä. Ihania blogeja tuntuu putkahtavan esiin tuon tuosta. Kommenttien takana olevien henkilöiden luomaa polkua pitkin saattaa löytää oikeita aarteita. Itse pidän kaikenlaisista blogeista, käsityön ympärille rakentuvista erityisesti, mutta myös elämän muita ilmiöitä käsittelevistä. On aika vaikea valita, kun on niin monta jotka haluaisin mainita.

Virkattu lintu on pitänyt minua otteessaan siitä hetkestä kun tieni sinne eksyi. Kuvat ja värimaailma ovat niin kauniita, että unohdan usein lukea tekstin. Tunnelma on ihmeellinen, rauhaisa.

Villaseni-blogin Jenni tekee hienoja käsitöitä. Blogin selkeä ulkoasu saa myös erityismaininnan :).

Kokopäiväneuloja Amuk on melko uusi tuttavuus. Juuri tällaisista kohtaamisista syntyy bloggaamisen ilo! Hienoja käsitöitä, tykkään! On vaan niin kiva nähdä mitä kaikkea ihmiset osaavat.

Neulojaneidin Inka. Olin sanaton kun pari viikkoa sitten vierailin Inkan blogissa ensimmäistä kertaa. Nuori nainen on neulomisen virtuoosi. Piipahtakaa blogiin ja katsokaa hänen tekemiään huiveja! Inkan innoittamana tilasin Nancy Bushin Pitsihuivit neuloen-kirjan. Jospa minäkin kerran....

Meijerielämää olen seurannut jo pitempään. Se ei ole neuleblogi vaan aihepiirinä on elämä. Kirjat, elokuvat, ihmiset ja melkein mikä vaan. Pidän hurjasti blogissa käytävistä pitkistä keskusteluista, lukijakunta on todella aktiivista. Tunnen hieman huonoa omaatuntoa siitä, etten itse kommentoi kovin ahkerasti.

Ja sitten haluaisin mainita erikseen jokaisen blogin, jota seuraan. Voi hitsi, mikä määrä osaamista ja arjen kauneutta teidän kaikkien taakse kätkeytyy! Paras taide on kuitenkin arkitaidetta, se mikä syntyy arjen lomassa tavallisten ihmisten aikaansaannoksista. On aivan mielettömän hienoa, että meillä on väline sen kaiken jakamiseen. Joten kommentoikaa, kertokaa mielipiteenne, kannustakaa ja innostakaa toisianne edelleenkin!

Sitten vielä jakoon pieni pala ihanuutta, varsinkin eläinystäville, joita ei Villaruusun sivuilla juurikaan hemmotella. Kuvassa pikkuruinen Alli, 3 kk. Love, love, love!

Lankahamsterin uudenvuodenlupaus

2012-01-26T20:59:00.000+02:00

Uudenvuoden päätöksiini kuuluu lupaus järkyttävän suureksi paisuneen lankavaraston pienentämisestä. Eräs bloggaaja piti omaa noin neljän kilon lankareserviään suurena. Minä en uskalla laittaa omiani edes vaa'alle. Luulen, että paino voisi olla jossain parinkymmenen kilon suuruusluokassa. Siinähän ei ole enää mitään tolkkua!

Koska varastossani on paljon ohuita lankoja, aloin Sanna Vatasen kirjan Neulo, virkkaa, kirjo jämälangasta! innoittamana yhdistellä ohuita lankoja paksummiksi. Ensimmäinen yhdistelmä, kaulaliina, syntyy Lanettin ja Bornholmista ostetun, jauhelihaa muistuttavan silkkisekoitelangan yhdistämisestä. Ainakin tylsän täydellinen Lanett sai hieman särmää monivärilangasta! Kaulaliina on nyt pingoitettuna ja viimeistelyä odottamassa. Se ei kauhean paljon paina, joten neulottavaa riittää jos meinaan niitä kiloja tiputtaa ;)

Bom Dia, Lisboa!

2012-01-24T22:36:00.001+02:00

Sokerina pohjalla vietimme viimeiset lomapäivät Lissabonissa ennen kotiin paluuta.

Niin kuin aiemmin, asuimme tälläkin kerralla Lisbon Poets Hostel'issa, Chiadon kaupunginosassa, aivan keskustan tuntumassa.
Hostellissa on erinomaiset huoneet, pesutilat ja hyvin varustettu keittiö asukkaiden käyttöön. Ruokailutila on samanaikaisesti paikan keskus ja olohuone. Siellä on helppo solmia uusia tuttavuuksia tai istua iltaa omissa oloissaan kirja nenässä kiinni. Henkilökunta on superkivaa ja auttavaista.

Hostelleistahan voi varata perhehuoneita, joten ventovieraiden kanssa ei tarvitse nukkua, jos ei halua. Toisaalta se voi olla hauska tapa tutustua eri maista ja kulttuureista kotoisin oleviin tyyppeihin.

Lissaboniin matkaavan kannattaa varata mukaansa hyvät kengät. Kaupunki on yhtä vuoristorataa, minne sitten menetkin.

Välillä voi kävelemiseen sijaan ottaa raitiovaunun ja katsella kaupunkia sen ikkunoiden läpi. Itse pidän tavallisten ihmisten tarkkailusta ja siihen raitsikat ovat mitä parhain paikka. Linjalla 28E pääsee ylös Gracan, Alfaman ja Estrelan kaupunginosiin.

Kaikilta kukkuloilta löytyy ihastuttavia näköalapaikkoja, joissa voi ihailla Tejo-joen maisemia ja alla levittyvää kaupunkia. Välillä voi lepuuttaa jalkojaan kaduille levittäytyvien terassien pöytien ääressä ja nauttia vaikka pienen portviinin kahvin kanssa.

Upeita ornamentein koristetttuja kaakeleita on myynnissä sekä antiikkikaupoissa että kirpputoreilla. Sanotaan, että iso osa niistä on irroitettu olemassa olevien rakennusten seinistä lisätienestin toivossa.

Feira de Ladran kirpputori on iso. Mitä siellä ei ole, sitä ei luultavasti tarvitakaan.
Vaeltelu siellä on elämys. Valtava määrä ihmisten, perheiden, kotien ja työpaikkojen historiaa leviteltynä pöydille ja kangaspalojen päälle uuden omistajan löytämisen toivossa. Seassa myös taiteilijoita ja käsityöläisiä tuotteineen. Varsinainen ilotulitus!

Iso osa Lissabonin charmista johtunee sen rähjäisestä kauneudesta.

Iltaisin hostellimme alapuolella sijaitseva aukio kuhisi elämää. Parina iltana A Brasilieiran ulkopuolella soitti Kap Verdestä kotoisin oleva bändi, jonka vetonaulana tanssi hurmaava nuori nainen.

Viimeisenä iltana vietimme syntymäpäiviäni Alfamassa pienessä korttelikapakassa Tasca do Chico'ssa. Ilta oli ikimuistoinen. Kahden kitaristin säestämänä kuulimme upeiden laulajien fadotulkintoja. Paikka on hyvin pieni, valot sammutetaan esityksen ajaksi muutaman kynttilän valaistessa salia. Yleisöstä nousee vanha mies, esittäytyy, laulaa muutaman laulun ja sitten vaihdetaan laulajaa. Jälleen iäkäs esiintyjä, lumoava ääni ja eläytyminen. Näin mennään kunnes halukkaat ovat esiintyneet.Kertosäkeessä salissa olijat saattavat yhtyä lauluun ja sointi on taivaallisen kaunis. Silmiini kohoavat kyyneleet useaan otteeseen illan aikana. Fado ja portugalilaisen kitaran sointi on vain niin käsittämättömän kaunista. Obrigada Lisboa!

Chiado-huivi

2012-01-17T15:16:00.001+02:00

Chiado-huivi, oma malli
Lanka: Malabrigo-lace, 200 gr
Puikot: 4,5mm
Fiilis: joo, tykkään hulluna!

Sunnitelmissa oli tehdä iso, ohut huivi pehmeästä Malabrigo-langasta. Alkuperäinen ajatus oli hyvin pelkistetty ilman sen suurempia krumeluureja.

Keskeneräinen huivi lähti mukaan Portugaliin. Ajattelin mustan langan neulomisen olevan siellä helpompaa kuin täällä, koska valoa olisi paljon enemmän ja päivät pitempiä. Se olikin oikea arvio. Työ sujui ja huivista tulikin pikkuhiljaa aika iso.

Jotain kuitenkin tapahtui päässäni kulkiessani ensin Sevillan ja sen jälkeen Lissabonin katuja. Kummassakin kaupungissa talojen julkisivuja koristavat toinen toistaan kauniimmat mustaksi käsitellyt rautaiset parvekkeiden kaiderakenteet. Niiden muotokieli vaihtelee pelkistetystä huimaavan mielikuvituksellisiin ornametteihin. Niitä ihaillessani alkoi syntyä idea huivin reunaan soveltuvasta pitsikuviosta.
Mallista tuli lopulta melko yksinkertainen ja se toistuu huivin reunassa viisi kertaa. En ole kovinkaan kokenut pitsineuleiden tekijä ja sen vuoksi en yrittänytkään synnyttää mitään hirveän monimutkaista kuviota.
Olen oikein tyytyväinen huiviin. Sen pystyy suuren koon ja ohuen langan ansiosta kietomaan kaulan ympärille ilmavasti. Ainoa miinus kokonaisuudesta menee langan valmistajalle. Paikoitellen lanka oheni aivan hirveän ohueksi. Pienikin nykäisi katkaisee sen. Korjasin sellaiset paikat jälkikäteen ompelemalla päälle silmukoita jäljittelevät pistot. Olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä,että laadunvalvonta kuuluu ammattimaiseen toimintaan ja nimenomaan valmistajalle, ei kuluttajalle. Muuten niin ihana Malabrigo menee nyt tauolle ja kokeilen seuraavan kerran jotain muuta.

Ai niin, huivin nimi Chiado tulee samannimisestä Lissabonin kaupunginosasta, sieltä missä niitä parvekkeita on ja josta inspiraatio pitsiin syntyi :) .

Sevillan auringon alla

2012-01-15T19:56:00.000+02:00

Yksi lomamme odotetuimmista jutuista oli lyhyt visiitti Sevillaan, Andaluciaan. Portugal on niin kapea maa, että sieltä Espanjaan siityminen tapahtuu nopeasti. Tieverkosto on erinomainen (kiitos EU:n) ja niillä mennä posotetaan kovaa, todella kovaa. Tukikohdastamme Albufeirasta matka kesti noin pari tuntia.

Espanjalaisilla on hieman erilainen tapa koristella ympäristöään Jeeesuksen syntymän kunniaksi kuin meillä pohjoisen asukkailla. Tällaisia liehuu vähän siellä sun täällä.

Olimme varanneet reissuun runsaan vuorokauden ja se tuntui kyllä aivan liian lyhyeltä ajalta. Sevilla tarjoaa loputtomasti näkemistä ja kokemista. Se on kauneudennälkäiselle oikea aarreaitta. Rakennukset, ihmiset, puistot ja kujat ovat täynnä kauneutta ja toinen toistaan kiehtovampia tarinoita sekä legendoja.

Meillä kävi uskomattoman hyvä tuuri, kun hostelliltamme, keskeltä vanhaa kaupunkia, järjestettiin paikallisen nuoren miehen, Juanin opastama kaupunkikierros tulopäivänämme. Hän osoittatui varsinaiseksi virtuoosiksi kotikaupunkinsa esittelijänä. Saimme kolmen tunnin kierroksella varsin laajan esittelyn Sevillan rikkaasta historiasta.

Tässä teille pieniä, nopeita makupaloja Sevillasta yhden iltapäivän ajalta. Aivan liian lyhyt aika, mutta riittävän pitkä sen tiedostamiselle, että takaisin tullaan.

Hevosia näkee kaikkialla, poliisien kulkuvälineenä ja turisteja kuljettavien vaunujen eteen valjastettuina.

Mikään paikka ei ole niin vähäpätöinen, etteikö sitä voisi koristella ornamenteilla.

Huoneemme ranskalainen parveke keskiaikaisen talon vinttikerroksessa. Aika romanttinen, eikö?

Legenda Susonasta, jonka naiiviudellaan aiheutti perheensä ja neljän tuhannen muun juutalaisen joukkomurhan. Susona ei kestänyt tragedian taakkaa ja hirttäytyi tämän talon edustalla.

Melkein salainen puutarha jollakin kaupungin tuhansista kujista.

Kaunis nainen kauniissa takissaan. Espanjalaiset vaan ovat niin tyylikkäitä.

Uskomaton Giralda Catedral. Mikäli siihen haluaa tutustua sisältäpäin, kannattaa herätä ja hakeutua paikalle ajoissa. Jonot ovat tosi pitkiä.

Puiston penkit ja kaikenlaiset yksityiskohdat voivat olla kauniita, ellei suorastaan taidetta.

Lounaspaikkamme sisääntuloaulan kauniisti maalatut kalusteet tekivät vaikutuksen. Puhumattakaan kaakeleista.

Kuka on sanonut, että lavuaarin tulisi olla yksivärinen?

Kaupunki on täynnä pieniä ja viihtyisiä ravintoloita ja baareja. Työpäivän päätyttyä ihmiset kokoontuvat niihin kuin olohuoneisiinsa.

Sevillassa, niinkuin muuallakin, on aivan liikaa autoja. Vespa on paitsi kätevä, myös tyylikäs kulkuvälinen.

1600-luvulla eläneen taiteilija Murillon kotitalo.

Huomasitteko muuten valon? Kun Suomessa päivänvalo loppuu joulukuun lopussa jo kolmen aikoihin iltapäivällä, Sevillassa hämärtyy vasta kuuden aikoihin. Päivällä aurinko lämmittää ajoittain niin, että takki on liikaa. Sevilla on itse asiassa mainio talvilomakohde!

Hyvä käsityövuosi 2011

2012-01-11T21:52:00.000+02:00

Hyvää alkanutta vuotta! Yllä viime vuoden neule- ja virkkuusatoa, joukkoon eksyi joku vähän vanhempikin työ ja vastaavasti jokunen uudempi jäi joukosta. Haitanneeko tuo?

Puikoilla on valmistumassa mustaa Malabrigoa, huivipa tietenkin. Jos ilmojen valtias on armollinen, saattaa viikonloppuna keskellä päivää olla juuri sen verran valoa, että huivista saa napattua jonkunlaisen kuvan.
Kuvia on tulossa myös Portugalista ja Espanjasta, joissa puolestaan oli valoa niin valtavasti, ettei välillä erottanut, mitä oikein oli kuvaamassa.
Lohdullista tietää, että olemme jo menossa kohti valoisampia aikoja! Yksi hujaus vain niin taas on kesä :)

Hyvää joulua!

2011-12-24T20:48:00.000+02:00

Mummoralli pääkaupunkiseudulla on viety läpi ja perheemme palannut kotiin pakkaamaan matkalaukkuja. Aamuyöstä mennään taas, tällä kertaa lentokentälle ja sieltä kohti Portugalia. Enemmän kuin mitään muuta, odotan valoa.

Albufeira, Algarve, Portugal

Mukaan on pakattu pari neulekirjaa, lankaa kaikissa sateenkaaren väreissä, dekkareita ja paljon odotusta. Tämä paussi tulee tarpeeseen. Lataamme akkuja ja valmistaudumme uuteen vuoteen, joka on sisältävä kaikenlaisia muutoksia ja uusia asioita.
Uusi juttu on myös tämä. Aluillaan oleva projekti, josta saatte vähän esimakua, ei ollenkaan valmis, vielä. Iso haave, joka toteutuessaan antaa mahdollisuuden tehdä totta villeistäkin unelmista.
Nyt toivotan teille kaikille oikein ihania joulupyhiä! Kiitos tuhannesti kuluneesta vuodesta ja runsaista kommenteistanne. Ilman vuorovaikutusta tämäkään blogi ei olisi mistään kotoisin.

Väriä ja valoa

2011-12-19T21:38:00.000+02:00

Taitaa olla hyvä hetki esitellä lapaset, jotka tuovat roimasti väriä kaamoksen pimeyteen. Näiden inspiraationa on toiminut Kristin Nicholasin kirja Kristin knits. Kaivan kirjan tavallisesti esiin silloin kun haluan tehdä jotain pientä ja mikään ei oikein inspiroi.

Mikäli inspiraatio ei iske tätä kirjaa selatessa, ovat asiat luultavasti enemmän kuin hullusti.

Jos värien määrä ja voimakkuus arveluttaa, voi itse kukin sommitella tietysti rauhallisempia väriyhdistelmiä. Itse pidän kirkkaista väreistä kontrastina talven pimeydelle ja meillä niin tavallisille tummille päällysvaatteille.

Atlantic socks vie ajatukset rannoille, joilla vaeltelen viikon kuluttua. Tuntuu hyvältä olla matkalla paikkaan, jossa päivät yleensä ovat kirkkaampia kuin täällä juuri nyt.

Onneksi enää muutama päivä kestettävänä ja talven pimeys kääntyy valoa kohden! Jaksetaan sinne asti, sitten helpottaa :)

Hyvää kannattaa jakaa, jopa ilmaiseksi

2011-12-14T21:14:00.002+02:00

Olen viime vuosina vähentänyt tuntuvasti aiemmin kovin runsasta sisustus- ja käsityölehtien ostelua. Sen tilalle on tullut blogeissa surffailu ja niissä löytöretkeily. Blogistaniassa on tarjolla rajattomalta tuntuva valikoima uusia, ennen näkemättömiä koteja, sisustusideoita- ja vinkkejä. Ainakaan vielä en ole kokenut, että rajat olisivat tulleet vastaan.
Tässä pari syytä siihen, etten enää kanna kotiini tolkuttomasti esimerkiksi ruotsalaisia Sköna hem-, Hus och hem- tai ELLE inredning-lehtiä. Mainosten yletön määrä on ensimmäinen syy. Ymmärrän, että lehden tekemiseen tarvitaan rahaa ja sen on tuotettava voittoa ja että siihen mainosten myynti on mitä oivallisin keino. Minä en niitä kuitenkaan tarvitse tai halua. Tai sanotaanko ennemmin, etten halua että joku yrittää luoda minulle uusia tarpeita, sellaisia joita en oikeasti tarvitse. Siitähän mainoksissa perimmiltään on kysymys. Vai? Poikkeuksen kohdallani tekevät pienet palveluntarjoajat kuten verhoilijat, puusepät tai sen tyyppiset toimijat.
Toinen syy, edellistä painavampi, on se, että yhä useampi juttu on tehty samojen esineiden ympärille. Kun joka lehdessä on useampi koti, jossa ruokapöydän ympärillä on Jacobsenin Myran-tuolit ja työhuoneessa Charles ja Ray Eamesin tuoli, makuuhuoneessa Tapiovaaran Mademoiselle, alkaa aihe tuntua loppuun kalutulta. Ei enää ylläty. Muotoilumaailman historia on täynnä vähemmän tunnettuja helmiä, niitä on myös ihmisten kodeissa. Esimerkiksi vuosikymmenten takainen kotimainen puusepänteollisuus on aarreaitta. Kaivakaa ne esiin ja ihastukaa!

Käsityölehtien kanssa on vähän toisella tavalla. Löydän blogimaailmasta niin valtavasti uusia, innoittavia malleja ja tekijöitä, etten koskaan pysty toteuttamaan murto-osaakaan kaikista niistä ihanuuksista, joihin täällä törmään. Huomasin valtaosan ostamistani käsityölehdistä päätyvän ainoastaan hyllyn täytteeksi. Usein lehdestä löytyy ehkä yksi tai parhaimmillaan kaksi mallia joista innostun. Hyllyssä lehdet sitten marinoituvat joskus vuosiakin kun en henno niitä poiskaan heittää.
Kun ostan verkossa suoraan suunnittelijalta hänen suunnittelemansa mallin ohjeen, varmistan samalla, että hän saa varmasti palkkionsa ilman välikäsiä. Toivon tietysti hänen hoitavan omat velvoitteensa eli mahdolliset verot yms. Jo ihan omankin etunsa vuoksi.

Asun hyvin pienellä paikkakunnalla, jossa lankatarjonta on Seitsemää veljestä ja Nallea. Verkossa toimivat lankakaupat ovat minulle oikea henkireikä. Lankojen ja tarvikkeiden myyjät ovat täällä hyvin edustettuina ja näkyvillä. Voin valita sen minkä tarvitsen tai mistä kiinnostuin. Toimii useimmiten hyvin.
Luonnollisesti paraskaan nettikauppa ei vedä vertoja oikealle lankamyymälälle, jossa neuloosia poteva voi kepeästi viettää kokonaisen päivän. Onneksi monet nettikauppiaat kiertävät messuilla ja erilaisilla käsityömarkkinoilla jolloin pääsee kouriintuntuvammin tutustumaan heidän valikoimiinsa.

Yksi asia täällä blogitodellisuudessa on kuitenkin alkanut mättää ja kunnolla. Yhä useammassa blogissa on alkanut vilahdella mainoksia. Eikä vain joitakin, vaan joskus tooodella monta, paljon, suorastaan liikaa. Monessa blogissa ennen niin houkutteleva ulkoasu ja yleisilme onkin menetetty mainosten kustannuksella. Harmi, sillä ulkonäköhän aika usein päättää sen pysähdynkö ko blogiin vai jatkanko matkaa saman tien. Miten on, millä perusteella itse jäätte lukemaan ja katselemaan jotain blogia? Koska siellä on hyvin otettuja tai mielenkiintoisia kuvia, kiinnostava neuleohje tai ajatuksia herättävä kirjoitus, joka on poiminut pitkän ja perusteellisen keskustelun? Vai liimautuuko nenänne ruutuun, koska blogin oikeassa sivupalkissa on niin mielenkiintoisia mainoksia?

Omalta osaltani olen päättänyt ettei täällä nähdä mainoksia. Sen sijaan lisäsin tänään sivupalkkiin Kirjavan kerän logon linkkeineen. Kyseessä on netissä toimiva lankakauppa, josta voi ostaa sekä uusia että käyttämättömiä vanhempia lankoja sekä kirjoja. Varsinkin tuo vanhojen, käyttämättömien lankojen kierrätysidea uppoaa minuun täysillä. Aion myös osallistua kaupan vanhojen lankavarantojen kartuttamiseen. Käykää ihmeessä kurkkaamassa linkkiä, siellä on paljon mielenkiintoista katsottavaa!

Voi tietysti tuntua oudolta, kun kirjoitan karsastavani mainostamista blogeissa ja sitten samaan hengenvetoon mainostan jotain nettikauppaa. Minulle mainostamisen raja blogissa menee siinä, etten itse hyödy asiasta millään tavalla. Ainoa motiivi on hyvän idean kannustaminen ja sen eteenpäin jakaminen. Tulen jatkossakin suosittelemaan täällä hyviksi havaitsemiani ideoita, tekijöitä tms. Niitähän maailmassa onneksi riittää.

Leveän letin lapaset

2011-12-11T16:09:00.001+02:00

Malli: omasta päästä
Lanka: Sandnes alpakka
Puikot: 3 mm
Fiilis: ihan kiva pieni välipala.

Tytär toivoi itselleen lapasia. Sandnesin alpakka-langasta löytyi kalpean roosan sävy, joka sointui hyvin kaveriksi jo aiemmin hankitulle huiville.

Lapasen keskelle neuloin palmikon, joka on tehty kolmesta neljän silmukan osasta. En ole aiemmin tehnyt tällaista, joten jotain uuttakin tuli opittua. Olen pitkään ihastellut erilaisissa kalastajaneuleissa esiintyviä taidokkaita ja monimutkaisia palmikkokuvioita. Olkoon nämä lapaset alkusysäys matkalla kohti vaativampaa neulomista. Kaapissa on jo pitkään odottanut puikoille pääsyä lanka, joka suorastaan pyytää saada muotoutua erilaiseksi palmikoiksi.
Sen olen huomannut, että kannattaa kirjoittaa tekemänsä muistiin heti kun mennään vähänkään monimutkaisempiin kuvioihin. Aloittaessani toista lapasta tai hihaa en todellakaan enää muista, kuinka monta kerrosta tai silmukkaa milloin missäkin lisäsin, kavensin tai päättelin.
Peilikuvan tekeminen ensimmäisestä kappaleesta on huomattavasti nopeampaa kun voi tarkistaa mitä aiemmin tuli tehtyä. Jos myöhemmin haluaa kirjoittaa neuleesta ohjeen, runko sille on jo olemassa.

Pieniä aarteita

2011-10-20T19:32:00.000+03:00

Vihdoin ja viimein oli tilaisuus käydä tutustumassa Lankatalo Priiman (melko) uuteen myymälään Helsingin Mäkelänkadulla.
Voi ihanuuksien ihmemaa! Mitä Priimassa ei ole, sitä ei ehkä tarvitakaan. Itse olin etsimässä Noro Kureyonin väriä 95, jota en ollut löytänyt enää muualta, ja sieltähän sitä sai.

Samasta paikasta löysin myös kuvan silmukkamerkit. Olen jo pitkään hinkunut Succaplokkin kivoja merkkejä ja nyt tärppäsi! Succaplokin muutkin tuotteet ovat hienoja, niihin voi tutustua livenä esimerkiksi Tampereen kädentaitomessuilla.

Silmukkamekit pääsivät saman tien puikoille. Kaksi vuotta sitten Norosta aloittamani mekko on jälleen ottanut vauhtia ja kavennuksissa merkeistä on hyötyä. On muuten aivan eri asia käyttää tällaisia hienouksia merkkeinä kuin jotain langanpätkää. Kokeilkaa, jos ette usko!

Tuubi

2011-10-17T22:30:00.000+03:00

Kuopion Nappi ja nauha-kaupasta mukaan lähti kolme vyyhteä Langin Mille Fiammea. Ensin niistä valmistui kaulaliina, josta en kuitenkaan pitänyt. Siispä purin sen. Toisella kerralla siitä tulikin tuubi tai pötkö tai mikälie.

Yhdeksikön puikoilla ei tarvinnut kauaa tikutella kun jo oli valmista. Napit löytyivät Porvoosta Tekstiiliteollisuuden eli TT:n shopista. Niistä pidän varauksettomasti.
Lanka näytti kaupan hyllyssä vastustamattomalta. Vaan työn valmistuttua kävi jälleen kerran niin kuin usein aiemminkin. Monivärilanka ei enää näyttänytkään yhtä viehättävältä kuin vyyhdissä. Monta kertaa olen päättänyt etten enää sorru ostamaan tällaisia ilosenkirjavia lankoja, mutta aina kuitenkin hurahdan...

Syreenin värinen huivi

2011-10-08T21:27:00.001+03:00

Ihanasta Malabrigo-langasta valmistui suloisen pehmeä huivi. Lanka on niin pehmeää, ettei se kutita lainkaan kaulan paljasta ihoa. Testasin sen juuri äsken iltakävelyllä. :)

Huivi on neulottu nelosen puikoilla, isompiakin olisi voinut käyttää. Lanka on ohuen ohutta ja tuntui aika työläältä neuloa sitä niinkin paksuilla puikoilla. Tähän huiviin käytin täsmälleen yhden sadan gramman kerän. Toinen kerä jäi vielä jäljelle, siitäkin taitaa jossain vaiheessa valmistua jonkinlainen huivi.

Tämä malli on neulottu ylhäältä alaspäin lisäten jokaisella kerroksella yksi silmukka molemmilla sivuilla sekä yksi keskikohdan molemmin puolin. Eli jokaisella oikealla kerroksella lisätään neljä silmukkaa langankierrolla. Erittäin yksinkertaista.
Loppuvaiheessa homma alkoi jo hiukkasen puuduttaa, joten aloitin jonkinlaisen yhdestä mallista mukaillun pitsineuleen. Sitä olisi näin jälkikäteen ajatellen pitänyt pikkuisen kehittää, mutta ensi kerralla sitten...

Kuten kuvasta näkyy, olen ihan onnellinen vaikkei huivista aivan täydellistä tullutkaan!

Veteraanipissiksen tunnustukset

2011-10-07T20:54:00.000+03:00

Lämpimät kiitokset Saaripalsta-blogin Sailalle yllä olevasta tunnustuksesta!
Sain tunnustuksen jo aikaa sitten, mutta oltuani kauan ja hartaasti kipeä, en ole saanut vastattua haasteeseen. Tunnustuksen saaja haastetaan kertomaan itsestään kahdeksan asiaa.

Siinäpä onkin haastetta kerrakseen. Olen pitkän hiljaisuuteni aikana pohtinut enemmänkin sitä, mitä olen valmis itsestäni kertomaan. Joskus tuntuu siltä, etten halua hirveästi levitellä omia juttujani kaiken kansan nähtäville. Toisena hetkenä taas tekee mieli kommentoida kipakastikin kaiken maailman kummajaisia ja varsinkin SUURIA vääryyksiä! Avoimuutta ja avautumista pohtiessani huomasin itse pitäväni kaikkein eniten blogeista ,joissa rehellisesti ja hyvinkin avoimesti pohditaan elämää sekä sen eri puolia.

No sen pitemmittä lätinöittä paljastan tässä nyt muutaman asian itsestäni.

Olen suorapuheinen. Elinikäinen haasteeni on opetella sanomaan asiat neutraalisti ja rauhallisesti. Joskus jopa onnistun siinä. Usein sanoa täräytän aika nopeasti. Jotkut pitävät siitä, toiset pelästyvät.

Rakastan tosiystäviäni sydänjuuriani myöten. En koskaan kyseenalaista heitä tai heidän sanomisiaan. Olen heille ehdottoman lojaali kunnes kuolema meidät erottaa. Uskon, että tämä on molemmin puolista.

Inhoan ihmisiä jotka kusettavat, pelaavat pelejä selän takana tai puhuvat paskaa toisista. Sellaisia tyyppejä on liikenteessä yllättävän paljon. Sen olen ymmärtänyt vasta muutaman viime vuoden aikana.

Olen melkoinen erakko. Se on outoa.Jos on ollut melkein koko aikuisikänsä naimisissa ja tullut äidiksi moneen otteeseen, miten voi olla erakko? Nautin kuitenkin yksinolosta sekä suurkaupunkien anonyymiydestä.

Lähes kahdenkymmenen vuoden purjehtimisen jälkeen kiinnostuin viime kesänä siitä aivan uudella tavalla. Aloitin syksyn alussa navigointikurssin ja yllätyin omasta innostuksestani. Alussa kaikki tuntui ylitsepääsemättömän vaikealta, mutta nyt kun harjoitukset alkavat sujua, olen aivan täpinöissä.

Intohimoni on kirjat. Kun otan käteeni kirjan, perheeni sanoo: Tack och adjö! Tietävät, etteivät tavoita minua vähään aikaan muuta kuin lyhyinä välähdyksinä.

Käsityöt ovat toinen rakkauteni. Olen ammatiltani käsityöntekija ja harrastan käsitöitä. Huonekalujen kunnostus, joka oli aiemmin työtäni on nykyään rakas harrastus. Hyvä niin. Neulominen, virkkaaminen ja ompelu kuuluvat elämääni kuin nenä päähän.

Viisikymppisenä olen jo melko rauhallinen vaikka sisälläni asuu edelleen se kolmetoistavuotias tyttö, joka joskus olin. Siitä tytöstä on kasvanut aikuinen, onnellinen nainen.

Tämä tunnustus tulis laittaa eteenpäin kahdeksalle blogille. Koska olen jo muutamaan otteeseen laittanut tunnustuksia eteenpäin blogeille joita seuraan, nostan tässä kohdassa kädet pystyyn. Ne jotka haluavat, voivat omia tämän itselleen ja jatkaa ketjua.

Syksyä ja viluvarpaita

2011-09-18T21:59:00.001+03:00

Viikko sitten teimme Aniaran kapteenin kanssa hienon, lyhyen syyspurjehduksen Itäisellä Suomenlahdella. Lauantaina sää oli niin selkeä, että sadunhohtoinen Suursaari näkyi selvästi lähtiessämme aamulla Kaunissaaresta kohti Ulko-Tammiota. Syksyisellä merellä saaret ja muut kohteet näyttävät jostain syystä leijuvan osittain ilmassa.
Suursaarihan on valtava ja sen profiili muuttuu suuresti sen mukaan, mistä sitä katsoo. Unelmani on päästä joskus sinne käymään. Tällä hetkellä se on vielä kaukainen haave, saari on ollut Venäjän aluetta viimeiset kuusi vuosikymmentä Mutta ehkä joskus...

Palatessamme kohti kotia sunnuntaina, tunsin oloni harvinaisen alavireiseksi. Syy olotilaani selvisikin aika nopeasti. Kova kuume ja kauhea köhä ovat olleet viikon melodia. Huomasin kyllä, että varpaani olivat ihan jäässä syksyisellä merellä, mutta en ollut vielä lainkaan orientoitunut villasukka-aikakauteen.
Nyt vähän jo piristyttyäni ottanut esiin ihanan pehmeän Urugualaisen merinovillavyyhdin, jonka poimin mukaani vaasalaisesta lankakaupasta viime kesän purjehduksella. Puikoilla on tulossa huivi, jonka voin toivon mukaan esitellä täälläkin lähiaikoina. Käsitöitähän tässä käsityöblogissa ei ole esitelty pitkään aikaan. Sitten onkin aika alkaa sukkien tehtailu. Sniff ja niisk.

Voimaviikko

2011-09-05T20:45:00.000+03:00

Omasta viikon matkasta muodostui varsinainen voimaviikko. Kaikkea oli sopivassa suhteessa; ihmisiä, ystävyyttä, kirjakauppoja, teatteria, kahviloissa roikkumista ja pyöräilyä. Muun muassa. Puitteet niin kuin aina Berliinissä; vaihtelevat, vastakohtaiset ja monipuolisen värikkäät. Voi ihanuus, en varmaan koskaan kylläty siihen. Ja miten voisinkaan, kun se muuttuu, kehittyy ja rönsyää aina vaan!

Erityisesti entisen itäpuolen muutos on ollut huikea. Vanhaa ajan hampaan nakertamaa ja sodan tuhoamaa rakennuskantaa on laitettu kuntoon valtavassa mittakaavassa. Vain kaksikymmentä vuotta sitten mm Prenzlauer berg, Lichtenberg ja Friedrichshcain olivat ankean ruskeanharmaita ja ruhjottuja paikkoja. Nyt niistä on kuoriutunut toinen toistaan kiehtovampia kaupunginosia, joissa pihat ja jalkakäytävät toimivat olohuoneiden jatkeena. Joka paikassa voi poiketa pieniin kauppoihin ja verstaisiin tai ihan vain oluelle.

Sunnuntaina kauniissa myöhäiskesän auringossa tuntui siltä, kuin koko kaupunki olisi muuttunut yhdeksi suureksi ulkoilmaolohuoneeksi. Vielä illan hämärtyessä ihmiset olivat perheineen ulkona nauttimassa kesän lämmöstä ja rennosta meiningistä.

Paitsi että vanhaa on pantu kuntoon, myös uutta on rakennettu isolla rahalla, kovalla kiireellä ja usein esteettisistä arvoista piittaamatta. Itse en ole erityisen ihastunut Potsdamer Platzin "maailmankuulujen huippuarkkitehtien" luomaan lasista ja teräksestä suunniittelemaan Sony Centeriin ja sen ympäristöön. Sitä vastoin Valtiopäivätalon ja uuden Kanzleramtin ympäristö on minusta hieno. On mahtava idea muuttaa Spree-joen rannat yleisiksi olotiloiksi baareineen, kuppiloineen ja aurinkotuoleineen. Siellä on paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia ja joka paikkaan pääsee myös pyörällä.

Yksi viikon ehdottomista kohokohdista oli musikaali Hinterm Horizont-musikaali Theater am Potzdamer Platzissa. Saksalais-saksalaisia ihmiskohtaloita muurin molemmin puolin Udo Lindenbergin ihanien klassikkobiisien siivittämänä. En ole aiemmin istunut teatterin katsomossa vuoroin itkevän, nauravan ja tanssivan yleisön seassa. Aivan huikea esitys!!
Okei, myönnän että show oli tehty isolla rahalla ja laskelmoidusti. Mutta tarina oli mehevä ja sen ympärille rakennettu musikaali iski suoraan meidän 80-luvulla Berliinissä eläneiden sydämiin. Kuten ystäväni entisestä idästä sanoi; se ON meidän historiaamme. Todellakin!

Reissun toinen ihanuus näkyy ylläolevassa kuvassa: kirjakaupat. Niitä on paljon ja kirjat ovat huokeita. Kaupunkijunissa ja metroissa puolet porukoista lukee kirjoja. Toinen puolikas plärää iPodia tai kännykkäänsä. Hiukan yleistettynä. ;-)
Kirjakauppojen valikoimat ovat valtavat. Esimerkiksi Friedrichstrassella sijaitsevassa Dussmanin kulttuuritavaratalossa voisi kevyesti viettää useamman päivän liikkeen kirja- ja levyvalikoimia tutkien.

Ennen matkaa suunnittelin tällä kerralla tutustuvani kaupungin niihin osiin, joita en tunne entuudestaan.Ajelin mahdollisimman erilaisilla kulkuneuvoilla ja linjoilla, jotta saisin uudenlaista perspektiiviä eri kaupunginosiin ja itse kokonaisuuteen. Se onnistuikin yli odotusten. Ensimmäistä kertaa tunsin olevani kokonaisessa kaupungissa, eikä kahdessa erillisessä. Parhaaksi ja itseasiassa nopeimmaksi kulkuvälineeksi osoittautui kyllä polkupyörä. Sunnuntaina polkaisimme liikkeelle jo aamulla ja mainiota pyörätieverkostoa ajaen tuli iltaan mennessä poljettua yli 60 kilometriä!

Kannattaa muuten ostaa Welcome Berlin-kortti, mikäli haluaa liikkua paljon ja käydä teattereissa sekä museoissa. Korttia saa monenlaisena versiona ja sillä jos millä säästää rutkasti. Säästöillä voi sitten vaikkapa huuhtoa kurkkuaan saksalaisella oluella, se on hyvää ja halpaakin vielä!

Tässä lopuksi yksi neuvo kaupunkiin matkustaville. Työntäkää nenänne joka paikkaan! Kurkistakaa pihoille, rappuihin, käytäviin ja ylipäätänsä ihan mihin vain. Usein ne mielenkiintoisimmat jutut ovat siellä takapihoilla
tai puistoissa, kujilla ja hautausmailla. Älkääkä unohtako katsoa ylös. Saksalaiset villiintyvät lämpiminä vuodenaikoina; joka paikassa kukkivat kukat. Ei niin pientä maaplänttiä tai parveketta ettei siitä voisi yrittää tehdä viherparatiisia.

Kymmenen vuotta ja edelleen elossa

2011-08-24T22:17:00.000+03:00

Kymmenen vuotta sitten sairastuin rintasyöpään. Toisen kerran. Ennuste oli huono, koska rinnassani oli neljä kasvainta. Valmistauduimme perheeni kanssa rankkoihin hoitoihin, aika sekavassa mielentilassa.
Leikkaus tehtiin päivälleen kymmenen vuotta sitten. Leikkauksen jälkeen, hoitojen alettua, sisälläni kasvoi uhma. Päätin selvitä. Lupasin itselleni, että jos selviän, pidän itsestäni parempaa huolta ja olen itsekkäämpi.

En tiedä, olenko onnistunut pitämään päätökseni. Joissain asioissa ehkä, toisissa en. Yritän kuitenkin pitää mielessä, että kyse on minun elämästäni ja tehtäväni on tehdä siitä sellainen, ettei tarvitse katua jälkeenpäin omaa tekemättömyyttään.
Huomenna aikaisin aamulla alan juhlistaa hengissä pysymistä ja itsekkyyttä matkustamalla vanhaan kotikaupunkiini Berliiniin. Vietän kaupungissa viikon ja suunnittelen tekeväni vain mielenkiintoisia asioita.
Voi olla, että niiltä retkiltä poikii tännekin jotakin kertomisen arvoista. Eipä siis muuta kuin
auf wiedersehen!

Kesäparatiisi

2011-08-22T19:29:00.001+03:00

Mainiota vastapainoa vene-elämälle saimme parin päivän visiitillä rakkaiden ystävien kesäpaikassa Vaasan lähettyvillä. Ja millaisen paikan!

Koen usein tavallisten ihmisten tavalliset kodit ja kesämökit paljon mielenkiintoisemmiksi kuin sisustuslehtien esittelemät läpeensä disainatut asunnot.

Pidän siitä kun koti kertoo asukkaistaan, heidän historiastaan, kiinnostuksen kohteistaan ja harrastuksistaan.

Olisin halunnut kuvata jokaisen nurkan, kaikki huoneet ja esineet. Jokainen paikka oli niin mielenkiintoinen.

Tässä talossa on asunut eräs, joka on ollut taitava käsistään ja jolla on ollut kauneuden tajua.

Mikä määrä tarinoita liittyy kaikkiin näihin esineisiin! Voin melkein nähdä pienen pojan kumartuneena puisen junan ylle...

tai leikkimässä puisella lentokoneella. Hei, tuota peliä mekin pelattiin lapsena!

Kiitos R., T. ja M. vieraanvaraisuudestanne ja hyvistä hetkistä! Ja erityiskiitos siitä, että sain laittaa nämä kuvat tänne muidenkin iloksi.

Kesäpurjehdus, pohjoista kohti

2011-08-19T21:17:00.001+03:00

Olimme viime talvesta lähtien sunnitelleet purjehtivamme tänä kesänä pohjoiseen Suomen länsirannikkoa pitkin. Reissun työnimenä oli Hailuoto, määränpään mukaan.
Veneemme oli määrä osallistua ennen lomaa perinteikkääseen Gotland runt-kisaan.
Vene kilpamiehistöineen lähti kotisatamasta jo juhannuksen tienoilla. Me matkustimme tyttären kanssa Ruotsiin heinäkuun alussa, jolloin meille jäi hyvin aikaa nauttia Tukholman kesästä.

Tukholman reissun päätteeksi siirryimme Linan kanssa viettämään vene-elämää s/y Aniaraan. Se oli saapunut Tukholman saaristoon Värmdön saarelle laituriin ja siellä oli yksinkertaista vaihtaa miehistöä. Vanhat ystävämme asuvat Värmdössä, joka on iso mantereeseen hyvien maantie- ja siltayhteyksien päässä oleva saari. Vietimme siellä hauskan, pitkän ja kosteahkon illan sekalaisella purjehtijaporukalla grillaten ja venekokemuksia vaihtaen.

Suunnitelmien mukaan lähdimme Värmdöstä saariston väyliä käyttäen kohden Ahvenanmerta ja sieltä edelleen kohti pohjois-Ahvenanmaata.
Tukholman saariston väylien varrella sijaitsevat saaret ovat melko tiheään rakennettuja ja rannoilla sijaitsevien talojen ja huviloiden ihastelu on olennainen osa matkantekoa.

Silloin tällöin saattaa bongata mitä upeampia vanhoja veneitä. Ruotsissa on paljon vanhoja, kunnostettuja puuveneitä. On elämys käydä näiden veteraaniveneiden tapaamisissa, joita järjestetään vuosittain. Voi sitä lakatun, kiiltävän mahongin määrää ja kauneutta! Helposti unohtaa minkälainen määrä työtä sen ihanuuden eteen on tehty.

Kuten kuvasta näkyy, saaristoon ilmestyy koko ajan myös uutta. Osavaikutuksensa lienee sillä, että sinne on ympärivuotiset yhteydet. Ihan kiva paikka kotitalolle, vai mitä?

Saariston loputtua ylitimme Ahvenanmeren reippaassa sivumyötäisessä tuulessa. Onneksi, voisi sanoa. Kapteenimme alkoi osoittaa sairastumisen merkkejä, joten varsinainen purjehtiminen jäi miehistön tehtäväksi kapteenin yskiessä punkan pohjalla kuumeessa. Päätimme ohittaa Maarianhaminan ja suunnata kohti Föglötä Ahvenanmaan itäisellä puolella.

Tämä ihanuus on jo Ahvenanmaalta, Föglöstä. Näky on tuttu useille veneilijöille, jotka purjehtivat esimerkiksi Kihdin ja Embarsundin kautta Maariahaminaan tai päinvastoin.

Yövyimme Föglön Degerbyn täpötäydessä vierasvenesatamassa, kävimme aamulla suihkussa (ylellisyyttä!) sekä suorittamassa välttämättömät ruokaostokset. Iltapäivällä irroitimme köydet ja jatkoimme pohjoista kohden. Päätimme purjehtia kohti Uuttakaupunkia, josta Lina lähtisi kotiin, pientä, kapeaa väylää käyttäen. Satumaisen hienot ulkosaariston maisemat jäivät kuvaamatta, kun yhden oli oltava ruorissa ja toisen navigoitava kellontarkasti kovassa tuulessa ja kivikkoisilla vesillä.

Illan hämärtyessä päätimme ankkuroitua sopivan suojaisen saaren taakse ja nautittuamme illallisen olimmekin jo valmiita unten maille. Täyden Föglön vierasvenesataman jälkeen ankkurissa hiljalleen keinuva vene tuntuu taivaalliselta paikalta nukkua. Olo on kuin suuressa, hissukseen keinuvassa kehdossa.

Aamun valjetessa hyvin yskityn yön jälkeen oli selvää, että edessä olisi lääkärireissu. Lähestyessämme Uuttakaupunkia soitin veneestä paikalliseen lääkäripäivystykseen ja varasin kovassa kuumeessa köhivällä kapteenille vastaanottoajan. On se kuulkaaa komeata miten systeemit toimivat! Kolminkertainen hurraahuuto hyvinvointiyhteiskunnalle, jossa meitä hoidetaan tarvittaessa yöllä ja päivällä sekä arkena että viikonloppuna.

Seuraavana päivänä lähetettiin lapsi bussilla ja junalla kotiin harjoittelemaan itsenäisyyttä, vanhempien siirtäessä veneen Isokarin majakkasaarelle.
Isokari oli meille aivan uusi tuttavuus. Siellä on kertakaikkisen hyvä satama ja aivan huippu pariskunta lapsineen satamaisäntinä. Majakkaan pääsee tutustumaan pientä korvausta vastaan satamaisännän vetämän saarikierroksen päätteeksi. Koska venemme kapteeni oli kuitenkin vielä niin heikossa hapessa, emme tällä vierailulla osallistuneet tarjolla oleviin aktiviteetteihin.

Aamupäivällä irroitimme köydet Isokarin laiturista ja jatkoimme pohjoista kohden. Otettuamme rauhallisesti ja purjehdittuamme kapteenin sairastelun takia lyhyempiä päivämatkoja, olimme nyt jonkun verran myöhässä aikataulusta. Meillä oli sovittuna Vaasassa tapaaminen hyvien ystäviemme kanssa ja nyt alkoi olla pikkuisen hoppu. Päätimme purjehtia tauotta kunnes tulisimme Vaasaan. Suuntasimme veneen avomerelle, jossa ei tarvitsisi väistellä kiviä tai vastaantulevia veneitä samalla tavalla kuin rannikon tuntumassa. Tosiasia nimittäin on se, että mitä pohjoisemmaksi Suomen länsirannikkoa veneilee, sitä kivisemmiksi muuttuvat merkityt väylät.
Meillä oli edelleenkin aivan loistavat ilmat; sivumyötäistä tuulta ja aurinkoa. Vene kulki kuin juna ja me vuorottelimme ruorissa neljän tunnin pätkissä. Siinä ajassa ehtii hyvin nukkua virkistävät kauneusunet, lukea kirjaa, kutoa tai tehdä ruokaa. Koska tiedossa oli yöpurjehdusta, yritimme päivällä levätä "varastoon".

Yöllä purjehtiminen eroaa aikalailla päivällä tapahtuvasta. Ympärillä on pimeää, kaukana horisontissa rannikon tuntumassa näkyvät majakoiden välkkyvät valot. Niistä voit välähdysten määrän ja värin perusteellä päätellä, minkä kaupungin ohi milloinkin ajetaan. Silloin tällöin horisonttiin ilmestyy valoja, jotka pikku hiljaa suurenevat ja lisääntyvät rahtilaivan lähestyessä venettä yön pimeydessä. Aluksen valojen sijainnin ja värin perusteella pitää pystyä päättelemään onko sen kurssi veneestä ohi vai suoraan kohti. Huviveneellä on aina väistämisvelvollisuus, joten on syytä olla tarkkana havaintojen ja ratkaisujen kanssa.
Öisellä merellä kohtaa myös troolareita. Niiden merkkivalojen perusteella pitäisi voida päätellä, vetävätkö ne jotain perässään. Jos vetävät, niistä kannattaa pyssyä etäällä.

Tunnelma lämpimässä, lempeässä kesäyössä purjehtiessa on ainutlaatuinen. Yksin kuun ja tähtien kanssa, veneen omat äänet, veden kohina keulassa ja kyljissä sekä aina joskus jostain ilmestyvä jonnekin matkaava alus.
Sellainen yö meillä oli matkalla Vaasaan. Ihana purjehdus kaikin puolin. Aaamulla olimme jo ohittaneet Kaskisen sataman ja päätimme jatkaa vielä Moikipäähän Vaasan ulkosaaristoon ensin syömään ja sitten nukkumaan muutamaksi tunniksi.Illalla siirtäisimme veneen Vaasan Pursiseuran satamaan.

Tunnustuksia

2011-08-12T21:49:00.000+03:00

Ennen kuin jatketaan lomakuvilla, haluan kiittää Nipsua blogitunnustuksesta, jonka sain häneltä. Huijaisin jos väittäisin, ettei tunnustus tunnu missään. Onhan se ihanaa, että joku tykkää siitä mitä tänne kirjoittelen. Kiitos ja haleja Nipsu!!

Haluan jakaa tämän tunnustuksen eteenpäin Käsityönopettajan päiväkirjalle. Se on aivan ainutlaatuinen blogi, jossa yhdistyvät huolella ja ajatuksella kirjoitetut tekstit hienoihin kuviin. Blogi on yksi ehdottomista suosikeistani. Bloggaajan avoimet ja rehellisen tuntuiset kirjoitukset pysäyttävät joka kerta.
Sitäpaitsi Käsityönopettajan käsityöt ovat hienoja.

****************

Mutta eivät tunnustukset jääneetkään yhteen! Olen saanut Purjeen viemää-blogista tunnustuksen, johon liittyy myös kolme kysymystä: Lempiväri? Lempiruoka? Paikka, jossa haluaisin käydä? Kiitos kaunis tästäkin tunnustuksesta! Tosi kivaa saada tunnustus purjehtivalta bloggaajalta. Näin sitä pikkuhiljaa löytää hengenheimolaisia tästäkin maailmasta. :-)

Lempiväriin on kauhean vaikea vastata. Kirjoitin jo sininen, mutta sitten mieleeni tulivat kaikki ihanat punaisen, purppuran, liilan, violetin ja keltaisen sävyt, puhumattakaan limen vihreästä! Itse asiassa olen ihan värihullu, rakastan värejä! Kävin Tukholmassa Gudrun Sjödenin vaatekaupassa ja olin seota. Olisin voinut ostaa (jos olisi ollut millä ostaa ) puolet kaupan vaatteista ja vain värien perusteella.
Mutta uskokaa tai älkää, pukeudun tosi mielelläni myös mustaan.

Lempiruoka. Hyvin tehty Ceasar-salaatti, nam! Sääli vain, ettei sellaista saa kovin usein, ainakaan ravintolassa. Viime kerrat ovat olleet pettymyksiä. Olenkin päättänyt opetella sen valmistamisen itse.
Viime vuosina olen ihastunut erityisesti kalaan ja äyriäisiin kaikissa muodoissaan. Oli yhtä juhlaa syödä niitä parin kesän takaisella Norjaan ja Tanskaan suuntautuneelta purjehdusreissulta. Kun troolarit tulivat satamaan, sieltä saattoi saman tien ostaa vaikka mitä ihanuuksia...

Viimeisenä vastattavana paikka, jossa haluaisin käydä. Jaa-a, vaikeaksi menee. Tänään haaveilimme Linan kanssa Etelä-Afrikasta ja Marokosta. Haaveilen myös Uruquaysta, jossa asuu eräs rakkaimmista ystävistäni. Mutta, mutta. Pöydälläni on lentolippu Berliiniin, siellä käyn aivan ensimmäiseksi. Siitä haaveilen koko ajan. Asuin kahdeksankymmentäluvulla muutaman vuoden siellä ja kaipaan edelleenkin takaisin. Toistaiseksi lievitän tätä "koti-ikävää" käymällä siellä aina kun vain voin.

Jatkan tätä tunnustusta haasteineen Sisäsiistii-blogille. Se kuuluu myös suosikkeihini.
Blogielämäni alkuaikoina lueskelin kaikenlaisia blogeja. Usein blogit olivat kivoja ja käsityöt hienoja, jopa upeita. Kaipasin kuitenkin myös toisentyyppisiä, ikäisteni 50+ naisten kirjoittamia blogeja ja ääntä. Ensin löytyi Auli, sitten sisarensa Paula vai oliko se sittenkin kolmas sisar Päivi? Samantekevää, mutta yhtä tärkeitä kaikki.

Ihana Tukholma

2011-08-09T21:52:00.001+03:00

Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Paluu loman jälkeiseen elämään on alkanut. Jos olen ihan rehellinen, niin tökkii aika reippaasti.
Syksyyn mennään ihan klassikkoaineksilla; laihdutuskuuri, terveellinen ruokavalio, kuntosaliharjoittelun aloittaminen, kansalaisopistojen kurssiluetteloiden kiihkeä selailu sekä ihmettelyä työpöydän ääressä. Seuraavaan lomaan ei onneksi ole kovin pitkä matka. Säästin vielä viikon elokuun lopulle. Se vähän lohduttaa.

Aloitimme lomailun tyttären kanssa matkustamalla kahdestaan kaupunkilomalle Tukholmaan. Suunnitelmana oli tavata siellä lapsen isä, joka osallistui kavereidensa kanssa Gotland runt-purjehduskilpailuun. Kisan päätyttyä kilpamiehistö lähtisi kotiin ja me siirtyisimme veneeseen lomailemaan.

Useimmiten asumme reissatessamme hostelleissa, mutta nyt päädyimme hotelliin.
Rica Talk on kymmenen minuutin paikallisjunamatkan päässä Tukholman keskusasemalta.
Kiva, moderni hotelli erittäin kohtuuhintaan Hotels.comin kautta hyvissä ajoin varattuna. Olimme enemmän kuin tyytväisiä valintaamme, eikä vähiten upean aamiaisbuffetin vuoksi. Niillä eväillä jaksoi tallustaa mainiosti Södermalmin korkeita mäkiä ylös alas. :)
Ensimmäisenä päivänä ostimme neljän vuorokauden Stockholm-kortit. Niillä voi matkustaa julkisilla lähes rajattomasti ja vierailla museoissa sekä erilaisissa muissa kohteissa vain korttia vilauttamalla. Kortti osoittautui todellakin hintansa arvoiseksi. Suosittelen lämpimästi.

Olimme jo etukäteen suunnitelleet kiertävämme kaikki mahdolliset kirpparit. Se oli kyllä mission impossible, niitähän on aivan tuhottomasti.
Ensimmäinen kirppari, jos sitä nyt sellaiseksi voi kutsua, oli Kulturhusetin alakerroksessa sijaitseva Stadsmissionin myymälä. Kierrätysmateriaaleista valmistettuja uusiotuotteita. Niinkuin kuvien lipastot. Pienillä ja edullisilla konsteilla uudistettuja huonekaluja. Vain mielikuvitus rajana...

Vietnamilaisista riisisäkeistä valmistettuja meikki- ja tavarapusseja sekä laukkuja. Eikä hintakaan ollut paha.

Täältä ostimme myös aivan älyttömän halvalla kassillisen ruotsalaisia dekkareita veneseen.

Keskustasta suunnistimme Södermalmille ja Emmauksen kirppikselle. Siellä myynnissä lähinnä vaatteita ja kodin tekstiilejä. Tällaisen ryijyn saattoi saada omakseen vaivaisella 15 euron hinnalla. Jotenkin se aina kirvelee kuinka halvalla vanhoja käsitöitä voi ostaa. Vähän niinkuin ne olisivat arvottomia. Kuitenkin niihin on uhrattu tuhottomasti aikaa ja materiaaliakin.

Emmauksen vieressä sijaitsee Emmaus Vintage-myymälä, jonka sisäänkäynti on jo sinänsä näkemisen arvoinen. Vai mitäs pidätte?

Tämä paikka on vanhan tavaran ystävän paratiisi. Hyväkuntoista hienoa tavaraa, hinta tietty sen mukaan. Paikasta löytyy huonekaluja, astioita, tekstiilejä, asusteita, koruja, kenkiä, ihan mitä vaan.

Aah, mä tarvitsisin ainakin nuo nukenvaunut ja oikeastaan myös tuon syöttötuolin...

Joka paikassa oli todella hyvälaatuista tavaraa, oli sitten kyseessä vaatteet, astiat tai mikä tahansa muu juttu. Jossain vaiheessa iski väsymys kaikkeen tavaraan ja sen runsauteen. Liika on kuitenkin liikaa.

Södermalm on muuten aivan ihana kaupunginosa. Jos etsii kivaa kahvi- tai ruokapaikkaa tarjolla on valtavasti vaihtoehtoja. Me pidimme kahvipaussin täällä Cafe Mariebergetissä, Blecktornsgrändillä, korkealla Tukholman kattojen tasalla.

Södermalmin korkilta kujilta avautuu huikeat maisemat Tukholman linnan, vanhan kaupungin ja Djurgårdenin suuntaan.

Jos käytte päivän pikavisiitillä Tukholmassa, suosittelen ehdottomasti Södermalmilla vaeltelua keskustan ja vanhan kaupungin sijaan. Ihmisiä ja varsinkaan turisteja ei ole tungokseen saakka. Lisäksi se on aivan Slussenin vieressä, joten Viking Linen terminaalista kävelee tai ajaa bussilla sinne yhdessä hujauksessa.

Slussenin ja Vikingin terminaalin välissä on Vierailemisen arvoinen paikka, Fotografiska museet. Vietimme siellä yhden mielenkiintoisen iltapäivän. Ensin katsoimme kaikki neljä näyttelyä, sen jälkeen söimme hyvin yläkerroksen ravintolassa ja loppuhuipennukseksi, oikeasti, tutkimme museon kirjakaupan mielettömiä kirjavalikoimia. Sinne jäi monta hienoa ja mielenkiintoista kirjaa.

Vauhdilla ne muutamat lomapäivät vierähtivät. Kaupungilla vaeltaen, ihmisiä ihaillen ja ihmetellen, kirjakaupoissa vetelehtien, näyttelyissä kierrellen, shoppaillen ja kahviloissa istuskellen. Olin etukäteen suunnitellut etsiväni ainakin yhden hyvän lankakaupan, mutta taisin olla niin lomafiiliksissä ettei langat edes käyneet mielessä.

Joku on vähän onnellinen uudesta nahkalaukustaan :)

Viimeisenä iltana kävimme vielä Skanssenilla kiertelemässä ja ihailemassa sinne siirrettyjä vanhoja taloja.

Eikä vain rakennuksia. Sinne tänne on perustettu erilaisia hyöty- ja huvipuutarhoja.

Välillä tuntui siltä kuin olisi liikkunut aivan toisella vuosituhannella... Olen aina pitänyt ruotsalaisten tavasta tehdä eläviä museoita. Skansen on kyllä ihan parhaasta päästä.

Rakennuksista Skansenin perustajan Arthur Hazeliuksen lapsuudenkoti, sekin paikoilleen siirretty, kuuluu suursuosikkeihini. Sen yläkerrran käytävän rehevät maalatut marmoroinnit ovat näkemisen arvoisia. Yhtään väheksymättä talon muita tiloja, jotka nekin ovat hienoja oman aikakautensa edustajia.
Valitettavasti talo oli jo suljettu kun saavuimme sen kohdalle.

Viimeinen yhteinen iltamme Tukholmassa päättyi herkulliseen illalliseen Lilla Hasselbacken ravintolassa Djurgårdenissa, aivan Skansenin läheisyydessä.

Hyvää oli ja seura varsinkin maailman parasta! On aivan mahtavaa matkustaa Linan kanssa, toivottavasti voidaan tehdä vielä paljon kivoja reissuja yhdessä! :)

Ristiin rastiin

2011-07-25T11:28:00.000+03:00

Hiiohoi kaikki maakravut!
Villaruusu seilaa Merenkurkun alueella milloin Suomessa, milloin Ruotsissa. Kaunista on ja myöskin tuulista. Mutta sehän on vain hyvä kun liikutaan purjeveneellä. ;)
Kaikki on muuten hyvin, mutta meikäläisen nettiyhteydet toimivat todella huonosti. Kuvia ja raportteja on siis luvassa vasta kotisatamaan kiinnittymisen jälkeen. Siihen saakka aurinkoa ja ihanuutta kaikille!

Se on menoa nyt!

2011-07-05T20:37:00.001+03:00

Rakkaat blogiystävät, -kaverit ja -tuttavat! Meikä lähtee nyt pienelle lomaseikkailulle läntiseen naaapuriin, Tukholmaan. Visiitti kestää muutaman päivän, joten ehkä käymme Pitkäsäären kanssa jossain muuallakin.
Lupailin edellisessä postauksessa esitellä sen pienistä isoäidin ruuduista värkätyn tekeleen. TaDam! Tässä se nyt olisi.

Tivolipeiton jämälangoista riitti vielä tähän n. 50 x 50 cm kokoiseen tyynyyn. Olin peitettä tehdessä ilmeisesti niin "ohjelmoitu" neliöiden virkkaamiseen, etten sitten sen jälkeenkään osannut muuta kuin jatkaa samaa rataa. Apua, mitä jos mulla jäikin neliövaihde päälle enkä saa sitä kytkettyä pois?

Kuten kuvasta näkyy, tässä ei ole panostettu millimetrien viilaamiseen. Jos meni ruutu vähän vinoon, se saa olla sitten niin. Kelpaa meikäläiselle. :)

Takapuoli on ommeltu Intian puuvillasta ja sen reunaan on tehty, öh, tommoiset pistot. Niihin virkkasin valkoisella langalla sopivan määrän silmukoita ja sitten yhdistin molemmat puolet virkkaamalla. Siitä tuli aika kiva reuna, loppujen lopuksi. Sitä olisi vielä voinut jatkaa ehkä jonkinlaisella nyppyreunuksella tai jollain muulla virityksellä. Vaan enpä jatkanut. En jaksanut.

Ennen kuin toivotan itselleni hyvää matkaa ja teille hauskaa kesää, haluan näyttää teille jotain tosi ihanaa.

Viime viikonloppuna meitä kävi morjenstamassa tällainen 4,5 kuukautta vanha Tiibetin mastiffi. Metta on nuoremman poikani perheen uusin tulokas. Kolmas saman rodun edustaja.

Ne vanhemmathan löytyvät täältä. Jos joskus hankin koiran, haluan juuri tällaisen. Ison, rauhallisen turjakkeen.

Hyvää loppuviikkoa kaikille! Kunhan olemme kiertäneet Tukholman kirppiset, lankakaupat ja muut ihanuudet, palaan tänne esittelemään niitä. :)

Meren väriset sukat

2011-07-02T17:21:00.001+03:00

Kiva tulla kotiin kun postilaatikossa odottaa yllätys. Auli Virveriikka-blogista lähetti minulle kuvassa näkyvät ihanat sukat. Viime talvena otin häneltä vastaan Craft it forward-haasteen, jonka tuloksena sain nyt nämä ihanuudet. Kiitos Auli!

Sukat ovat mielestäni tajuttoman kauniit. Värit ovat lempivärejäni sinistä ja vihreää eri sävyissä. Mieleeni tuli välittömästi meren alituisessa liikkeessä oleva pinta.
En tiedä mistä langasta nämä on neulottu, mutta tuntuvat oikein kunnon sukilta.

Postilaatikossa oli myös kirje Aulilta, Komean kuusikulmion monistettu ohje. Nyt kun loma viimein alkoi, taidan käpertyä sohvannurkkaan ja aloittaa kuusikulmioharjoittelut oikein todenteolla.

Ensiksi on kuitenkin saatava yllä näkyvä projekti kunnialla päätökseen. Mikä siitä on tulossa, paljastuu ihan lähiaikoina.

Huomasin muuten, että blogiini on liittynyt lisää lukijoita. Tervetuloa ihan jokainen, yhdessä ja erikseen! :) Kiva kun vierailette täällä. Joukossa on monien mielenkiintoisten blogien pitäjiä, joten kannattaa kurkata niiden pikku kuvien taakse ja tehdä iloisia löytöjä.

Sehän täällä blogistaniassa on erityisen hauskaa, että surffaillessa saattaa löytää mitä hienompia uusia blogeja sekä tuttavuuksia, vai mitä?

Juhannuksena

2011-06-26T21:03:00.001+03:00

Juhannus tuli ja meni. Ensin nautittiin ilta-auringosta ja leppoisasta aattoillan tunnelmasta pikkukaupungin kapeilla kujilla kävellen. Sitten kaikessa rauhassa kotona kuohuviiniä nautiskellen.

Juhannuspäivänä siirryimme Pitkäsäären kanssa lapsenvahdeiksi Espooseen. Siellä maisemat olivat hieman erilaiset. Kaikkialla rakennetaan ja kaupunki laajenee kohinalla ylös, alas ja sivuille. Hurjan mielenkiintoinen prosessi!

Sunnuntaina ennen kotiinlähtöä pyrähdimme vielä Ison omenan Suomalaiseen kirjakauppaan. Olin jossain vaiheessa nähnyt siellä Mary Oljen kirjoja ja todellakin, yksi oli jäljellä.
Oljen Virkattuja vuodepeitteitä ja Uusi pitsikirja on julkaistu 2008 yhdistettyinä yhdeksi kirjaksi. Hinta oli vaatimattomat 12,95 euroa, joten pakkohan se oli ostaa.

Harmi vain, ettei juuri sitä edellisen postuksen peittomallia ole tässä kirjassa. Voi hyvinkin käydä niin, että tartun Aulin avuntarjoukseen. :)
Jäljellä on vielä muutama työpäivä ja sitten se alkaa, loma, loma, loma!

Helppiä, siskot, helppiä!

2011-06-23T22:22:00.000+03:00

Keväällä sain yllättävän ja ihanan meilin blogiani seuraavalta Marjatalta. Hän tiedusteli, haluaisinko ottaa vastaan häneltä aikoinaan kesken jääneen virkatun päiväpeitteen.

En tietenkään voinut kieltäytyä näin hienosta lahjasta, varsinkin kun Marjatalla oli hyvät perusteet luopumiselle.
Hakiessani paketin postista olin pikkuisen yllättynyt. Painoa oli reippaasti yli kolme kiloa, joten ihan pikku lahjasta ei ollut kyse. Paketista löytyi jo 210 x 150 cm kokoinen peite ja sen lisäksi 14 valmista kuusikulmaista palaa sekä iso rulla kalalankaa.

Kuusikulmioista koostuu yhteen ommeltuina kaunis tähtikuvio. Yksi pitkä sivu on jo valmiina ja se koostuu puolikkaista kappaleista.

Päässäni on jo visio tämän jonain päivänä valmiin peitteen tulevasta sijoituspaikasta. Olen satavarma, että toteutuneena siitä tulee hyvä, tai ainakin upea.
Yksi pikku ongelma pitäisi kuitenkin ratkaista ennenkuin päästään ihailemaan toteutunutta visiota. Marjatalle ei enää ollut tallessa peitteen virkkausohjetta. Minä puolestani en ole koskaan tehnyt mitään näin haasteellista. Lisäksi kokemukseni virkkauksesta rajoittuu lähinnä kohtuullisen paksusta villalangasta virkattuihin isoäidinruutuihin.
Yrityksen ja erehdyksen kautta on tässä tullut opiskeltua sekä elämää että käsitöitä. Koska elämä on kuitenkin loppujen lopuksi rajallinen juttu, haluaisin tämän peitteen (ja visioni) toteutuvan jonkinlaisella kohtuullisella aikataululla. Mieluiten pian. :)
Juu, arvasitte oikein. Juuri tässä kohtaa toivon teidän astuvan näyttämölle. Tiedän, että tätäkin blogia seuraa monta kokenutta käsityökonkaria. Jos jonkun kätköistä löytyy ohje, joka muistuttaa tämän peitteen kuviota, olisin ikuisesti kiitollinen kopiosta tai lähdevinkistä. Voitte käyttää kommenttilaatikkoa tai lähestyä sähköpostilla, osoite löytyy profiilista.

Tähän peittoon liittyy jo pieni tarina. Kulunut talvi, kevät ja alkukesä on ollut monesta eri syystä välillä rankka, uuvuttava. On ollut vanhoja äitejä, murroikäisiä nuoria ja paskamaisia juttuja sekä liikaa töitä. Siis ihan tyypillistä norminaisen normielämää. Oli lohdullista saada viesti lämminsydämiseltä, sympaattiselta ihmiseltä ja vielä tämä ihanuus, peite, johon olen jo kiinnittynyt. Blogimaailma on ihmeellinen. Näinkin lyhyessä ajassa huomaan saaneeni tätä kautta monta sellaista tuttua,ystävää, joita ilman en enää haluaisi olla.

Haleja teille kaikille ja oikein ihanaa, rauhallista juhannusta!

Espoo-Loviisa Race

2011-06-20T20:07:00.003+03:00

Lauantaiaamu valkeni sateisen yön jälkeen harmaana. Vettä tuli taivaan täydeltä ja tuultakin oli reippaanlaisesti. Tiedossa oli siis oikea villahousupurjehdus. :) Onneksi oli kerääntynyt sen verran intoa vuoden ensimmäistä purjehdusta odotellessa ettei sadekaan haitannut tahtia.

Irroitettiin köydet ja sitten keula kohti itäistä Suomenlahtea. Vaikka tuuli oli ajoittain kova ja puuskissa vieläkin kovempi, Helsingin ulkopuolella oli kymmeniä, ellei satoja veneitä ulkona kisaamassa. Joukossa näkyi monta tuttua venettä.

Suomen hienoin puuvene, Spfinx (8 mR)

Santahaminan ulkopuolella klassiset kuutoset, Int 6mR-luokka

Kilpaveneet liikkuvat nopeasti, joten saimme olla tarkkana puikkelehtiessamme niiden läheisyydessä. Kustaanmiekan salmesta vierellemme kiri ylhäällä vieressämme keulastaan näkyvä vene ja kilpailuasetelma oli valmis. Kahden veneen purjehtiessa toistensa läheisyydessä samaan suuntaan, syntyy lähes aina kamppailu siitä kumpi on nopeampi.

Sipoonselkä, 18m/s puuskissa

Tällä kertaa isompi ja periaatteessa nopeampi olikin hitaampi. Se jäi jälkeemme ja joutui myöhemmin aikamoiseen pulaan veneen kaatuessa kovassa tuulenpuuskassa lähes kyljelleen, ollen siinä kiduttavan kauan. Näimme tapahtuman vaan kuvaa en ehtinyt saada. Yllä oleva kuva on tilanteen jälkimainigeista kun miehistö yrittää saada venettä sekä purjeita kontrolliin. Ilmeisesti miehistö hiukan säpsähti, ja laskettuaan purjeet, he suunnistivat läheiseen Kaunissaareen.

Saapuessamme Porvoon edustalle Emäsalon selälle tuuli oli melkoinen. Veneemme kulki tasaisesti n 9 solmun nopeudella, mutta tuulensuunnan ollessa meille oikein hyvä, sivumyötäinen, vauhti ei haitannut.

Emäsalon selkä, vauhtia upeat 9 solmua!

Koska vene kulki hienosti ja meno sekä seura oli muutenkin mukavaa, päätimme seilata pidemmälle kuin mitä olimme suunnitelleet. Porvoon edustalla sijaitsevan Äggskärin sijasta suuntasimmekin lähemmäs kotia, Pernajan saaristossa sijaitsevaan Byöhön.

Byö Pernajan saaristossa. Luonnonlaguuniin mennään kahden saaren välissä sijaitsevasta pienestä aukosta.

Uudenmaan virkistysalueyhdistys ylläpitää upeassa luonnon laguunissa kahta hyvin hoidettua kiinnittymislaituria. Kuka tahansa on tervetullut näihin paikkoihin, joita on siellä täällä Uudenmaan rannikolla. Näistä retkeilykohteista löytyy yleensä grillipaikka ja valmiiksi pätkittyjä puita, roska-astioita sekä puucee. Meininki on tavallisesti mutkatonta, avuliasta ja ystävällistä. Niin tälläkin kertaa.

Koska grilli oli vielä kuumana muiden veneilijöiden ruoanlaiton jäljiltä, pääsimme saman tien laittamaan ruokaa. Merellä tulee yleensä aivan hirveä nälkä. En tiedä miksi, mutta joskus tuntuu siltä, että siellä menee ruokaa paljon enemmän kuin maakrapuna ollessa. Ehkä se johtuu raittiista meri-ilmasta?

Kevyt iltapala?

Jos sataa oikein kunnolla tai ei malta odottaa grillin hiilloksen valmistumista, voi tietysti laittaa ruokaa myös veneessä. Haaveilin vuosia venekeittiöstä, jossa olisi lieden lisäksi uuni. Tässä veneessä oli sellainen meidän hankkiessamme veneen. Muutenkin keittiömme on oikea tilaihme. Kaappien ja laatikoiden kätköihin mahtuu kaikki mitä tarvitsemme. Ja se on aika paljon, koska purjehdimme lomilla usein viisikin viikkoa yhteen pötköön.

Meille vene on samaa kuin kesämökki suurelle osalle suomalaisia. Kesäkoti, tosin siirrettävä sellainen. Purjevene on myös ekologisesti hyvä tapa liikkua. Moottoria käytetään vain vähän, eli jos ei tuule tai tuulee liian kovaa suoraan vastaan ja aikataulu (lomalta palaaminen) ei anna myöten. Veneestä löytyy myös oma wc, joka tyhjennetään tarkoitukseen varatuissa septityhjennyspisteissä.

Sunnuntai-aamuna heräsimme upeaan auringonpaisteeseen ja kaiken kruunasi edelleen jatkuva läntinen tuuli, tosin edellispäivästä huomattavavasti leppyneenä.

Kotivesillä on helppo purjehtia kun tuntee rannat ja kivet vuosien liikkumisen jälkeen melko hyvin. Ei tarvitse koko ajan navigoida nenä kartassa, vaan voi välillä ihastella maisemia ja saariston elämää kaikilla aisteilla. Ja ihasteltavaa riittää.

Myös ihmeteltävää riittää. Yllä näkyvä puinen laivan raato on maannut Kejvsalön saaren pohjoispäässä ties kuinka monta vuosikymmentä. Edelleen se jaksaa sinnitellä, vaikka sen täytyy olla jo varsin iäkäs. Eihän suuria puisia aluksia ole rakennettu enää vuosikymmeniin.

Kokemuksesta tiedämme, että ruokaa kannattaa tankata vielä reissun loppupuolellakin. Mikään ei saa aikaan kauheampaa perheriitaa kuin porukka, joka rantautuu kiljuvan nälän vallassa. Siitä on leikki kaukana. Oli se sitten oma tai naapurin porukka.
Koska meno oli harvinaisen tasaista, keittiöhenkilökunta saaattoi valmistaa Kapteenin ääneen haaveileman antipasto-lautasen ,kotimaisen version siitä.
Ja niin siinä kävi, että kun viimeiset suupalat oli nautiskeltu, alkoi tuulla. Äkkiä tavarat sisään ja sitten mentiin taas kovaa.

Yhdessä hujauksessa olimmekin Svartholman merilinnoituksen lähistöllä ja silloinhan ollaan jo melkein kotilaiturissa.

Merelle!

2011-06-17T14:52:00.001+03:00

Viikonloppu vietetään merellä. Vene osallistui viime viikonloppuna Suursaari Raceen ja jäi sen jälkeen pääkaupunkiseudulla odottamaan kotisatamaan siirtoa. Tänään siirrämme itsemme ja tavarat veneeseen ja huomenna aamulla alkaa kotimatka.

s/y Aniara

Minulle se on vuoden ensimmäinen purjehdusreissu ja olen sitä jo odottanutkin. Merellä arki unohtuu ja horisonttiin tuijotellessa mielen valtaa rauha. Se on totisesti tarpeen nyt kun kevät on monella tavalla ollut rankempi kuin aikoihin.

Pitkäsääri jää viikonlopuksi talovahdiksi, ensimmäistä kertaa. Toivotaan, ettei käy niinkuin yhdelle seilorikaverille muutama kesä sitten. Kotiin jätetyt kaksoset olivat nauttineet vapaudesta kaikin mahdollisin tavoin. Kodin ennalleen raivaaminen oli kuulemma pientä naapurisuhteiden kuntoon saattamiseen verrattuna. Siihen meni useampi päivä. :)

Oikein hyvää ja rauhallista viikonloppua kaikille lukijoille!

Valoa tunnelin päässä

2011-06-09T20:38:00.001+03:00

Jippii!

Vaikuttaa siltä, että Tuhannen tuskan kahvilan tulevaisuus on tänään turvatumpi kuin eilen. Pihatarjoilun kohtalo on vielä avoinna eli taistelu jatkuu.

Joidenkin virkamiesten toiminta on kyllä tässä yhteydessä herättänyt isoja kysymysmerkkejä kaupunkilaisten mielissä. Vai mitäs tykkäätte rakennustarkastajan lausunnosta, ettei hän tiennyt siellä mitään kahvilaa olevan!!? Jep, jep.

Tässä vielä makupalaksi linkki kahvilan ystävien ylläpitämälle Fb-sivuille, käykää kurkkaamassa.

Villaruusu on hyvin, hyvin vihainen

2011-06-07T22:49:00.000+03:00

Moikka kaikki ihanat lukijat ja kommentoijat!

Vielä vähän pinnitään töitä ja sitten helpottaa. Käsitöitä on tullut tehtailtua- vähän. Niistä kuvia kunhan saan tuotokset harsittua kasaan ja kuvattua.

Mistä sitten moinen otsikko? No tästä. Pikkukaupungin idylliä parhaimmillaan.

Näkymä on Tuhannen tuskan-kahvilan pihalta Loviisan vanhassa kaupungissa. Kävin tänään siellä ruokiksella hetken rentoutumassa. Kahvilan toiminta on tällä hetkellä vaakalaudalla, koska kaksi naapuria on ilmoittanut häiriintyvänsä paikalla harjoitettavasta kahvilatoiminnasta. Tylsää :(

Kuvassa näkyvän pari metriä korkean aidan takana on kuulemma rauhatonta, kun tädit ja sedät hörppäävät kahvia kahvilan pöytien ääressä. Saattaapa joku lapsonenkin kiljahtaa riemuissaan. Hohhoijaa...
Kerrottakoon vielä, että sen toisen valittajanaapurin pihan ja kahvilan välissä on kokonainen talo. Ko henkilöllä on varmaan (yli-)herkkä kuulo?

Kahvilaa pyörittää kotitalossaan Huttusen Leena, maailman lempein ihminen. Leenan munkeista ja mehuista on tullut aivan hurjan suosittuja, joten asiakkaita on piisannut.

Huomiota on myös tullut lehdissä ja kaikenlaisissa muissa yhteyksissä. Sehän onkin jo ihan aiheellinen syy kateuteen, eikös?

Hassua koko jutussa on se, että se on saamassa aivan valtavat mittasuhteet näin pienessä kaupungissa. Ihmiset ovat tyrmistyneitä siitä, että jonkun työpanos (kahvilan perustaminen rakentamisineen, lainoineen, lupineen) ollaan kyseenalaistamassa parin,kolmen henkilön toimesta. Valtaosa lähinaapureista on ilmaissut julkisesti tukensa kahvilayrittäjä pariskunnalle. Tänään kahvilla ollessani sinne valui väkeä vain ilmoittaakseen Leenalle tukensa.

Itse asun aivan kaupungin suosituimman konditoria-kahvilan ja sen terassin naapurina, ehkä kolmenkymmenen metrin päässä. Väkeä tulee ja menee, varsinkin lauantaisin. Ei ole vielä koskaan tullut mieleeni, ja tuskin naapureidenkaan, että se häiritsisi jollain tavalla.
Jos niin kävisi, toivon, että ymmärrykseni pelaa silloin vielä sen verran, että älyän muuttaa metsään, missä saan jurottaa itsekseni kenenkään häiritsemättä.

Kesä alkaa Suvivirrestä

2011-06-04T20:49:00.000+03:00

Suvivirret on tänään laulettu ja uudet ylioppilaat lakitettu.

Meilläkin on ollut syytä juhlaan, sillä kummityttömme sai tänään ylioppilaslakin. Hänen lakkinsa on muuten Coston mallistosta. Moderni versio vanhasta teemasta.

Tämän ylioppilaan perheessä on monta naista keittiössä, omaa väkeä ja ystäviä, ja tarjoilu sen mukaista. Kaikissa juhlissa herkut ovat itse tehtyjä ja vähintään gourmee-luokkaa.

Nämä taisivat olla viimeiset ylioppilasjuhlat lähipiirissämme vähään aikaan. Omien laskujeni mukaan seuraavien joukossa saattaa olla jo oma tyttäremme. Täytyy varmaan tässä välissä kehittää muita syitä järjestää kesäjuhlia, kun se on niin hauskaa. Arjen vastapainoksi tuntuu kivalta pukeutua juhliin, meikata ja ylipäätään yrittää kohentaa sitä iänikuista arkinaamaa. Kyllähän te tiedätte mitä tarkoitan :)

Kaikenlaista pientä

2011-05-28T19:07:00.000+03:00

Hei! Kyllä täällä vielä ollaan ja elellään, vaikka pidänkin tällä hetkellä vähän pienempää ääntä. Koska jo edellisessä postauksessa ruikutin työelämän kiireisyyttä, säästän teidät tällä kertaa valituksiltani :-)

Sitten Tivoli-peiton valmistumisen en ole oikein saanut mitään ihmeellisempää aikaan. Luulen, että poden jonkinlaista neulojan/virkkaajan ylikuntoa. Tekis mieli, mutta ei sitten kuitenkaan.

Saadakseni tehtyä edes jotain konkreettista, olen virkannut iltaisin tällaisia pieniä ruutuja. Se, mihin ne ovat tulossa, on vielä arvoitus. Mahdollisesti väli- tai sivupaloiksi johonkin suurempaan kokonaisuuteen tai sitten ehkä tyynyksi. Saas nähdä...

Olen myös vilkuillut lankakorini sinisiä ja vihreitä keriä sillä silmällä. Tällä hetkellä tunnen vastustamatonta vetoa näihin väreihin violetilla höystettynä. Ajattelin Tivoli-peiton jälkeen, etten ihan heti ala virkata toista peitettä, mutta kun nämä melkein pyytävät päästä peitoksi. Eihän sitä ole mikään pakko tehdä nopeasti valmiiksi. Ainakaan kauhean nopeasti.

Tämän ihanan pienen peltikotelon suklaalla täytettynä sain tuliaisiksi Italiasta kotiutuneelta pitkäsääreltä. Suklaat on jo ahmittu ja kotelo on kuin tehty neulojen säilytystä varten. Minusta se on kaunis.
Lapsen reissatessa koulukavereittensa kanssa, meillä oli hänen isänsä kanssa kummallisen paljon omaa aikaa. Okei, käytimme sen sattuneesta syystä tällä hetkellä ajankohtaiseen työntekoon. Mutta huomasin, että pian tämäkin lapsi lähtee omille teilleen ja meille tulee aivan uusi elämäntilanne. Ajatus tuntuu sekä kivalta että haikealta. On mahtavaa seurata lapsensa aikuistumista ja itsenäistymistä. Toisaalta tuntuu hämmentävältä kuinka nopeasti aika on mennyt. Vastahan tuo syntyi. :-)

Nysse on vähän väsy

2011-05-17T22:17:00.000+03:00

Meidän perheessä kevät sujuu yleensä enemmän tai vähemmän paniikissa. Se johtuu työstä, joka painottuu kevääseen. Joskus tuntuu, ettei keväästä voi selvitä hengissä. Tähän mennessä ollaan kuitenkin selvitty. Jotenkin.

Kun töiden jälkeen saapuu kotiin, jaksaa ehkä selata kivaa, uutta inspiroivaa kirjaa.

Jos oikein pinnistää, saa ehkä istutettua vähän pitkiksi venähtäneet basilikan ja chilipaprikan taimet multaan.

Vähän pitää seurustella lähinaapureiden kanssa.

Enimmäkseen tulee tuijoteltua ikkunasta pihalle. Onneksi on joku, joka tuijottaa takaisin.
Miettiiköhän sekin, mitä toi toinen tuolla ruudun takana mahtaa miettiä?

Onneksi tämä vaihe ei kestä koskaan kovin kauan. Muutamia viikkoja ja sitten se loppuu kuin seinään. Siitä alkaa kesä ja ihanuus.

Ohi on!

2011-05-08T20:30:00.000+03:00

Virkkuumaraton on siis viimein päättynyt. Eilen illalla tein sen vihoviimeisen silmukan. Jippii!!!

Olin pitkään haaveillut virkkaavani isoäidin neliöistä peitteen, vaan aina on ollut jotain tärkeämpää puuhaa. Menneen talven pimeinä iltoina iski hirmuinen värinälkä, tarve tehdä jotain värikylläistä, piristystä kodin tummaan yleisilmeeseen. Vietämme usein illat olohuoneen tummansinisellä kulmsohvalla, lukien ja käsitöitä tehden. Sohva on sinänsä ok, mutta aika tylsän värinen. Siihen siis piti saada joku väriläiskä ja siitä se sitten lähti.

Tyttären vauva-ajoilta oli vielä jäljellä paljon erivärisiä Lanett-lankoja sekä Maija-lankaa. Muutaman uuden värin ostin täydennykseksi. Lanett on aika ohut lanka, joten peitto on virkattu 2,5 koukulla. Juu, luitte oikein. Niin ohuella koukulla virkkaamista voi suositella hyvin johonkin pienempään työhön, mutta peittoon se on kyllä pieni. Sai siinä koukutella kerran jos toisenkin, ennenkuin tuli valmista. Ensi kerralla hankin taatusti vähän paksumpaa lankaa ja isomman koukun.

Jossain vaiheessa kyllästyin jo perinpohjin koko projektiin. Kätkin valmiit palat komeron perällä ja ajattelin jatkavani sitten joskus. Aika nopeasti kaivoin kässäpussin taas esille ja jatkoin virkkaamista. Mitä nyt yhdet ranteenlämmittimet tein jossain välissä.
Viimeiset palat olivat aikamoista pakkopullaa. Loppujen lopuksi peitosta tuli hieman pienempi kuin olin suunnitellut. Mutta on se kuitenkin ihan riittävän suuri :)

Nyt pitäisi sitten keksiä joku uusi projekti. Millaistakohan olisi virkata mattoa?

PS. Kaikille, ihan jokaiselle peittoprojektia seuranneelle ja kannustaneelle sydämelliset kiitokset! Oli ihanaa lukea kommenttejanne, sellaisesta saa aivan erityistä potkua :)

Hullu nainen vaan virkkaa

2011-05-06T22:37:00.000+03:00

Täällä mitään kirjoitella ehditä. Nyt tehdään valmista. Vaikka väkisin. Kyllä tosi on niin.

No, jokos se meni?

2011-04-25T22:03:00.001+03:00

Pääsiäinen hujahti tämän pesueen osalta ihan oudoissa merkeissä. Perjantaina jo kerran kotiutettu tyttölapsi vietiin ambulanssilla takaisin sairaalaan. Me vanhemmat olemme ajelleet päivittäin sinne häntä tapaamaan ja viihdyttämään.

Lauantaina käväisin kirjakaupassa, tarkoituksena oli aivan viattomasti vain katsella mitä kaikkea mielenkiintoista sieltä löytyy. Huihai, poistuinkin kaupasta Jan Eatonin "200 virkattua ruutua"-kirja kassissa keikkuen.

Monissa blogeissa näkee niin kauniita ja mielenkiintoisia virkattuja ruutuja, että olisi pienoinen ihme ellei mielenkiinto niiden tekemiseen heräisi.

Pikasilmäyksellä vakuutuin, että löytäisin kirjasta ohjeet ainakin niihin malleihin, joista olen ollut kiinnostunut. Ja niiden lisäksi sataan yhdeksäänkymmeneen muuhun..

Tämä kirja käy ihan noviisillekin; ohjeet alkavat aivan virkkauksen aakkosista eli silmukoista ja niiden eroista. Siitä edetään sitten asteittain kohti monimutkaisempia virityksiä. Eli juuri se kirja, jota olen etsinyt!

Erityistä on se, että kirjasta löytyy oikein hyvä värioppiopas. Jos ei ole opiskellut värioppia tai muuten syventynyt siihen, erilaisten värien keskinäinen vuorovaikutus voi tuottaa aikamoisia yllätyksiä.

Loppupuolella opastetaan erilaisten reunusten virkkaamisessa. Useinhan reunus on se viimein silaus, piste iin päällä, jota ilman työ olisi jäänyt jotain vaille.

Isoäidin neliöistä koostuva peite alkaa olla loppusuoralla. Löysin juutilla päällystetyn vanhan ilmoitustaulun, johon on helppo neuloilla pingoittaa kosteiksi sumutetut palaset suoristumaan. Olen yllättynyt siitä kuinka paljon tämä temppu vaikuttaa ruutujen muotoon. Niistä tulee tosi hienot. Mutta on siinä aikamoinen homma.
Kuvasta näkee hyvin, miten tympeä pohjaväri "latistaa" ympärillään olevat värit. Taidan vaihtaa valkoisen pellavakankaan juutin tilalle ennen kuin alan sommitella kokonaisuuden yhteenliittämistä. Tämmöinen isokokoinen taulu on mainio apuväline kaikenlaiseen pingoitukseen ja erilaisten sommitteluiden tekemiseen.

Tänään saimme vihdoin sen odotetun puhelun. Aamulla toteutetun toimenpiteen ansiosta tyttären olo koheni muutamassa tunnissa niin, että saimme hakea hänet kotiin. Paluu arkeen alkaa huomenna ja kaiken kauheuden jälkeen voimme vain todeta, että arki on ihan parasta.

Tunnustus ja viisi kuvaa

2011-04-22T18:58:00.000+03:00

Sain kuluneella viikolla tunnustuksen Aulilta. Kiitos kaunis! Tehtävään kuuluu esitellä 4-5 ennen julkaisematonta kuvaa ja kertoa niistä hieman.
Saman tunnustuksen tiimoilta on julkaistu jo muutama hieno kissakuvasarja. Meillä ei enää ole kissoja joten ei ole niistä kuviakaan. Mutta, meilläpä on jotain muuta. Mitä, selviää kohta.

Tämä kuva on otettu kesällä -58 Sipoon saaristossa, Oxholmassa. Vietin saarella lukuisia lapsuuteni kesiä ihanien sukulaisten hyvässä hoivassa. Kuva on otettu saunarannassa, samassa paikassa jossa opin myöhemmin uimaan. Takana näkyy sauna sekä pikku Tarzan, joka on enoni Mikko. Hän on minua vain kolme viikkoa vanhempi ja vietimme lapsuudessamme kaikki kesät yhdessä.
Kuten kuvasta hyvin näkee, olin jo pienenä aika tuima akka. Johtuu varmaan siitä, että pikkuveljeni on ilmaantunut maailmaan juuri kuvan ottamisen aikoihin. Näyttää siltä, että olen juuri oivaltamassa katkeran totuuden. Veli on tullut pysyvästi uhkaamaan valta-asemaani enkä ole ollenkaan tyytyväinen.
Pidän tästä kuvasta, koska se on otettu maailman parhaassa paikassa ja myös siinä näkyvän veneen vuoksi. Veneistä tuli jo varhaisessa vaiheessa olennainen osa elämääni.

Isäni, veljeni ja enoni ovat kaikki purjehtijoita. Olen naimisissa purjehtijan ja veneenveistäjän kanssa. Iso osa ystävistäni on purjehtijoita.
Yllä näkyvä kuva on otettu viime kesänä Saksan ja Tanskan välisellä merialueella. Purjehtiminen tuli takaisin elämääni mieheni myötä. En ole itse hirveän kiinnostunut varsinaisesta purjehtimisesta mutta rakastan vene-elämää. On mahtavaa viettää monta viikkoa kesästä veneessä siirtyen sillä paikasta toiseen. Vene on kuin uiva kesämökki. Mukana kulkee kaikki mikä tarvitaan ja ulkoiset puitteet ovat useimmiten upeat. Veneellä voi mennä melkein minne tahansa, jos vesi vain on riittävän syvää köliveneelle. Olemme käyneet veneellä mitä ihmeellisimmissä paikoissa. Kaikkein hienoimpia ovat olleet erilaiset Itämeren alueen saaret sekä pari vuotta sitten tekemämme purjehdus Norjaan.

Tämä kuva on Ahvenanmaan saaristosta. Se kertoo hyvin millaista elämää vietämme kun olemme saapuneet perille kulloiseenkin kohteeseen.
Saaressa tai satamassa vietämme aikaa uiden, lukien, retkeillen ja tutustuen paikallisiin maisemiin pyörällä tai jalan.
Viime kesänä hankimme jokaiselle pienipyöräisen kokoon taitettavan polkupyörän joka on tarkoitettu vene- tai karavaanari käyttöön. Aiemmin vuokrasimme usein pyörät ja huristelimme niillä paikasta toiseen. Omat pyörät alkoivat lopulta kuitenkin vaikuttaa järkevämmätä ratkaisulta. Purjehtiminen ei ole mitään kuntourheilua. Usein saapuessamme johonkin, tekee mieli liikkua ja verytellä jäykkiä raajojaan. Pyörä sopii siihen tarkoitukseen hienosti.
Viime vuosina meillä on ollut monta tyttären kaveria mukana reissuilla. Hänellä on huomattavasti kivempaa kun on kaveri jonka kanssa jutella, uida, sipistä ja supista, kuin koko ajan olla nokakkain vain vanhempien kanssa.

Kaksi kesää sitten purjehtiessamme Norjasta kotia kohti, poikkesimme Kattegatissa sijaitsevalla Anholtin saarella. Jo kaukaa mereltä katsoessa saaren rantojen yllä leijaili jotain kummallisia tummia otuksia. Lähemmäs tullessa ne paljastuivat leijasurffareiksi. Anholt on supersuosittu leijasurffausmesta hienojen olosuhteittensa vuoksi.
Anholt on yksi niistä ainutlaatuisista paikoista, joihin tuskin olisimme päätyneet ilman venettä. Saarella on vain n 150 vakituista ympärivuotista asukasta, mutta lomasesongilla se on hillittömän suosittu paikka. Ja hiivatin kallis. Paikan luonto on ainutlaatuinen ja vaihteleva. Paras tapa tutustua saareen on fillari tai patikointi. Kylä on idyllinen pienine satumaisen kauniine taloineen ja puutarhoineen. Sieltä löytyy monta ravintolaa joista saa todella hyvää ruokaa ja olutta. Tanternes Hus on kahvila jonka leivonnaiset meinaavat viedä kielen mennessään. Kylässä on useampikin majatalo joissa voi yöpyä. Saarelta voi myös vuokrata loman ajaksi omankin talon.
Saari sijaitsee siis keskellä ei mitään Ruotsin ja Tanskan välissä. Sinne pääsee yhteysaluksilla kummaltakin mantereelta.Jos haluat nähdä lisää kuvia Anholtista, käy klikkaamassa Tunnisteita.

Veneilijät ovat yleensä sosiaalisia ja hyvin auttavaisia. Olemme tutustuneet mahtaviin tyyppeihin vähän siellä sun täällä ja monista on tullut oikeita ikiystäviä. Yllä näkyvässä kuvassa ajamme moottorilla pienessä idyllisessä kanavassa lähellä Norrköpingiä, Ruotsissa. Sinne meidät johdatti kuvassa näkyvän valkoisen veneen miehistö, purjehtiva perhe Dahlqvist, johon tutustuimme Landsortin saarella vain päivää aikaisemmin. Venekunnillamme synkkasi heti tutustuttuamme niin hyvin, että vietimme illan yhdessä tehden herkuja ruuaksi ja nauttien niistä veneessämme myrskylyhtyjen valossa myöhään yöhön asti. Seuraavana päivänä jatkoimme yhdessä purjehtien ja ystäviemme esitellessä meille hienoja paikkoja, joihin emme muuten luultavasti olisi osanneet hakeutua. Kuvan kanava reitteineen oli juuri sellainen kohde. Jossain vaiheessa oli kuitenkin erottava, mutta niistä paristä yhteisestä päivästä jäi unohtumaton ja kaunis muisto.

Tällä hetkellä suunnittelemme purjehtivamme ensi kesänä pohjoiseen. Retki kulkee työnimellä Hailuoto. Odotan ihan hirveästi sitä että pääsen taas Uuteenkaupunkiin, Poriin, Kristiinankaupunkiin ja Vaasaan. Sitä pohjoisempana en ole vielä purjehtinut, joten paljon on uutta nähtävää ja koettavaa edessä. Hii-ohoi Merenkurkku ja Hailuoto, here I come!

Haluan jakaa tämän tunnustuksen eteenpäin Käsityönopettajalle, Villaseni-blogin Jennille sekä Nipsulle Kristallinkirkkaat ideat-blogissa. Seuraan näitä kaikkia blogeja ja ne ovat mielestäni ansainneet tunnustuksen.

Aina ei mene niinkuin Strömssössä

2011-04-22T10:02:00.000+03:00

Vihdoinkin pääsiäinen! Aina sitä odottaa yhtä paljon. Se on ainakin minulle kevään taitekohta matkalle kesään. Yleensä suunnittelen tuhat ja yksi erilaista (kivaa) aktiviteettia pääsiäisen neljälle perättäiselle vapaapäivälle.

"Äiti, mä voin tosi huonosti. Voitsä tulla kotiin?" Epätavallisen pieni ääni puhelimessa sai hälytyskellot soimaan kesken työpäivän. Äkkiä kotiin, käsikopelolla kuumeen mittaus otsalta. Kotikaupungissamme ei enää ole päivystystä, joten on lähdettävä lähimpään terveyskeskukseen viidenkymmenen kilometrin päähän ( mitä tekevät ne, joilla ei ole omaa autoa; ottavat bussin?)
Onneksi(!) terveyskeskus sijaitsee paikallisen aluesairaalan tiloissa. Jos on oikein hätä, apu on lähellä. Onneksemme päivystyksessä on hiljaista. Lukuisten kokeiden ja tutkimisen jälkeen päätetään, että tyttö jää sairaalaan yöksi.
Seuraavana päivänä vahvistuu se mitä pelättiinkin. Aivokalvontulehdus, johon ei auta kuin lepo ja kipulääkkeet. Niillä mennään tämä pääsiäinen ja toivotaan, että kuume sekä päänsärky pikkuhiljaa helpottavat. Vanhemmatkin alkavat vähitellen pikkuisen rentoutua.

Haluan kiittää kaikkia edellisten postauksien kommentoijia. Ihana lukea kommenttejanne ja viestejänne. Se juuri tekee bloggauksesta hauskaa. Näinä päivinä en ole ehtinyt vastata ja huono omatunto kolkuttaa. Päässäni pyörii Aulilta saatu tunnustus ja siihen vastaaminen, joten enköhän ihan pian tartu haasteeseen.
Sitä ennen haluan kuitenkin toivottaa kaikille blogiystäville ja -kavereille:

Oikein hyvää ja rauhallista Pääsiäistä!

Ihmisen paras ystävä

2011-04-19T17:39:00.001+03:00

Joskus seitsemän-kahdeksan vanhana loukkaannuin syvästi isääni, joka oli ostanut pikkuveljelleni polkupyörän. Minulla ei sellaista ollut, enkä osannut ajaa pyörällä. En muista, olinko polkupyörää edes toivonut. Muistan kuinka nähdessäni veljeni uuden hienon pyörän, päässäni kilahti. Sillä hetkellä päätin, että myös minun pitää saada pyörä. Uusi, kiiltävä, ihana polkupyörä.
Yritin aluksi pyytämällä kiltisti, mutta vastaus oli ei. Luonnollisesti, kyseessähän oli melko iso hankinta. Yritin vähän kovemmalla äänellä, sitten tihrustin vähän itkua mutta ei sekään auttanut. Aina vaan ei, ei, ei. Lopulta en keksinyt muuta keinoa kuin huutamisen. Eikä ihan mitä tahansa huutoa, vaan itkun sekaista tauotonta suoraa huutoa.Mä haluun pyörän ku toikin sai, mä haluun... Taisin olla aikamoinen pikku perkele, koska muistan ajatelleeni, että jatkan rääkymistä kunnes saan sen samperin pyörän. Ja sainhan minä sen. Seuraavana päivänä haimme sen yhdessä isän kanssa kaupasta. Olin taatusti korttelin onnellisin tyttö; olin saanut pyörän ja selättänyt isäni, mikä oli sinänsä melkoinen saavutus. Olin niin innoissani että opin samana iltana ajamaan.

Pyöräily on se juttu, jota odotan keväällä. On ihanaa ottaa pyörä esiin, putsata se, pumpata renkaat täyteen ilmaa ja lähteä ajelemaan.

Täyttäessäni viisikymmentä ostin itselleni lahjaksi nykyisen pyöräni. Se on mainoslauseen mukaan "modernin isoäidin polkupyörä". Mainoksen luojalla on ollut psykologista silmää; en ole varmaan ainoa kyseiseen lauseeseen retkahtanut moderni isoäiti. Niin tai näin, tykkään pyörästäni hullun lailla. En esimerkiksi lainaa sitä, mikä on minulle muuten vierasta. Yleensä annan tai lainaan melkein mitä vain, joskus turhankin helposti. Ei, tämä kapistus on olemassa vain minua varten.

Hollannissa ja Saksassa näkee pyöräkoreihin kiinnitettyjä erilaisia toinen toistaan hienompia kukkaköynnöksiä, muovisia tietenkin. Sellainen minun pyörästäni puuttui mutta viime kesänä löysin saksalaisesta marketista sellaisen pyörääni koristamaan. Perheeni mielestä se on korniuden huippu. Minusta se on vain huippu ja piste iin päällä.

Posti vie, posti tuo

2011-04-17T11:46:00.000+03:00

Tavaran määrä, ainakin painolla mitattuna, pysyy vakiona kun ensin itse lähettää paketin ja sitten vastaanottaa sellaisen. Näin kävi, kun lähetin sen aiemmin neulomani vaaleanpunaisen lettiunelman Pirenalle jalostettavaksi. Melkein heti sen jälkeen Silmukat solmussa-blogin Sirpa lähetti minulle palkintona arvonnan voitosta ison paketin :) Ja mitä sieltä löytyi!

Sirpan taidokkaasti virkkaama kesäinen pikkulaukku. Tyttären sanoin, hän voi jo nähdä minut kuvitteellisessa kesämekossa tämä laukku olallani. Niin voin muuten minäkin, tämä on ihana!

Äiti on opettanut, ettei lahjahevosen suuhun pidä kurkata. No, kurkkasin kuitenkin ja hienolta näyttää. Laukussa on kauniisti viimeisteltynä vuorikin. Sirpa, olet taitava!

Juhlat eivät suinkaan päättyneet tähän. Paketista löytyi vielä kaksi kerää Rose-lankaa ja huovutetut patalaput. Langat pääsevät varmasti käyttöön ja patalaput on jo koeajettu sekä hyviksi havaitut. Kiitos,kiitos Sirpa! Olen otettu tästä ylenpalttisesta lahjasta :)

Höyhenenkevyet

2011-04-14T19:14:00.003+03:00

Höyhenenkevyet ranteenlämmittimet saivat koristukseksi pienet virkatut kukkaset. Olen varmaan katsellut liikaa monissa blogeissa esiintyviä Japanese flowers-kuvia. :) Jos kätköistäni olisi löytynyt muutamia pikku helmiä, olisin kirjaillut ne kukien keskelle. Mutta eiköhän nämä ole ihan hyvät näinkin.

Näiden pitäisi oikeastaan olla jonkun ballerinan käytössä. Näissä on samanlaista kevyttä aineettomuuden tuntua kuin tanssijoissa kauneimmillaan.
Huolimatta siitä, että lanka on henkäyksen ohutta ja neulos ilmavaa, tällaiset ovat ihanan lämpimät. Olen ihan hulluna näihin! Sopivat sitäpaitsi kuin nenä päähän uuden , hienon UFF:sta ostetun kevättakkini kanssa. Näen jo itseni istumassa Vappuna jollain aurinkoisella terassilla ylioppilashattu päässä ja nämä käsissä.
Olenkohan ihan sekoamassa? Me missään terasseilla notkuta. Yleensä ollaan venettä rapsuttamassa ja siellä ei näistä taida olla mitään iloa. Nämä kun ovat tällaiset Ylellisyys Ranteenlämmittimet, kuten Auli asian hyvin ilmaisi.

Loppuuun vielä pieni tulppaanipläjäys, koska melkein kaikissa muissakin blogeissa on sellainen. Naapurin Pia oli jättänyt nämä oveni taakse. Arvatkaa tulinko onnelliseksi!

100

2011-04-10T20:06:00.001+03:00

Isoäidin neliöitä on valmistunut tähän mennessä 100 kappaletta. Huomaan, että homma alkaa pikku hiljaa puuduttaa. Välillä mietin, josko palat jo riittäisivät. Mutta en aio luovuttaa ihan vielä. Kadun varmasti jälkeenpäin jos teen peitosta suunniteltua pienemmän.

Sen verran kuitenkin armahdin itseäni, että neulon välillä jotain muuta pientä. Tässä on tulossa ranteenlämmittimet. Niille on nyt oikeastikin tarvetta, sillä lapaset ovat liian kuumat ja kuitenkin jotain lämmintä pitäisi olla kämmenien suojana.
Lanka on Austermannin Kid Silk, mohairia 75% ja silkkiä 25%. Se on ihanan pehmeää, mutta työläs neulottava. Mohairhaitulat ovat melko pitkiä ja neulottaessa ne jumiutuvat toisiinsa ja käsialasta tulee silloin aika epätasaista. No, ehkä se kuuluu langan luonteeseen?

Kemiö/Kimito

2011-04-06T21:36:00.000+03:00

Erilainen työpäivä hiljaisessa, talviuniltaan hitaasti heräilevässä saaristossa.

Ou nou, mitä tuli tehtyä?

2011-04-03T12:55:00.000+03:00

Yleensä neulon omasta päästä. Inspiraation saattaa herättää kiva lanka tai ihanat napit. Idea putkahtaa jostain ja teen ehkä mallitilkun, jos maltan. Työn edetessa saatan välillä purkaakin jotain, mikäli olen mennyt aivan metsään.
Vaikka neulelehdet ja alan kirjat ovat täynnänsä toinen toistaan hienompia malleja, en vain saa aikaiseksi tehdä niitä. Mutta joskus tapahtuu poikkeuksiakin.

Tämä makean värinen pusero komeili joskus Modan kannessa. Ihastuin siihen ensisilmäyksellä ja ei kun lankoja ostamaan! Kohoneulekuvio vartalon keskivaiheilla oli minulle uutta ja sitä olikin hauska tehdä. Pusero valmistui aika nopeasti ja sitten sovittamaan.
Pettymys oli aikamoinen kun näin itseni tämä päällä peilistä. Miten pahasti voi arvioida pieleen? Me kaksi, minä ja tämä neule, emme todellakaan kuulu yhteen. Kaula-aukon kohdalla nurjalla näkyvät päättämättömät langanpäät kertovat miten projekti päättyi. Innostus loppui kuin seinään eikä tätä ole käytetty kuin ehkä pari kertaa. Silloinkaan en tuntenut oloani hyväksi tämä päällä. Jokin tässä mallissa mättää. Keskiosa on aika nafti, mutta hihat puolestaan isot. Hihojen resorineule tekee niistä vielä isomman näköiset kuin mitä ne oikeasti ovat. Ja tämä on kudottu täsmälleen ohjeen mukaan, kaula-aukkoa lukuunottamatta. Sinne virkkasin yhden ylimääräisen kerroksen koska aukko antoi liikaa myöten ja venyi kohti olkapäitä.
Tänään komeroita järjestellessä tämä tuli taas vastaan. Pitäisi varmaan purkaa koko homma ja tehdä langoista jotain muuta. Tai viedä se jollekin kirpparille.
Jos jollain on hyvä idea siitä, miten tämän jalostaisi käytettävään muotoon, otan mielelläni ehdotuksia vastaan :) Tai jos joku haluaa tämän, ilmoittautukoon vaan rohkeasti esim. sähköpostin kautta.

Kässämaikka ja poikatyttö

2011-04-02T18:14:00.002+03:00

Blogimaailman ja bloggaamisen parhaimpiin puoliin kuuluu uusien blogien ja sitä kautta mielenkiintoisten ihmisten ja ajatusten kohtaaminen. Parhaimmillaan täällä syntyy hyvää vuorovaikutusta ja uusia ajatuksia. Myös inspiroituminen muiden tekemistä ja esittelemistä aikaansaannoksista kuuluu bloggaamisen antiin.
Olen seurannut viime aikoina muutaman käsityönopettajan blogia ja sitä kautta alkanut pohtia opettajan roolia koululaisen elämässä. Ihailen näiden opettajien asennnetta työhönsä ja oppilaisiinsa. Uskon oppilaiden löytävän "käsityön ilosanoman" ja "sisäisen käsityöläisensä" tällaisten opettajien toimiessa tiennäyttäjinä. Ajattelen, että parhaimmassa ja ihanteellisimmassa tapauksessa opettaja johdattaa lasta sen omimman erityislahjakkuuden tai jutun löytämisessä. Tuntuu kurjalta, kun taide- ja taitoaineita väheksytään ja sen seurauksena tuntimääriä supistetaan.

Kaikki kuvat Käsityömuseon Kässäätkö? Koulukäsityön muistiverkko-sivuilta

Olin itse aikoinaan aika erilainen nuori. Levoton tapaus, joka eteni elämässaään lähinnä erehdysten kautta.
Koulu ei varsinaisesti ollut se paikka jossa viihdyin. En tehnyt oloani siellä helpoksi itselleni, saati opettajille. Käsityötunneilla olisin viihtynyt, mutta vanhan liiton opettajan kanssa kemiat eivät, tietystikään, pelanneet ollenkaan. Se oli sääli se. Käsityö kyllä tuntui kivalta ja keskityin siihen, asia johon en kyennyt missään muussa aineessa. Kerran väkertäessäni jotain juttua käsityötunnilla, päästin vahingossa ajatuksissani ilmoille pienen pienen vihellyksen. Muistan vielä sen, että kyseessä oli paitsi vahinko, myös hyvin pieni äännähdys. Opettajan rektio siihen oli täydellinen maltin menetys ja jälki-istunto. Mieleeni jäi hänen sanansa "poikatytöistä" ja tytöistä. Peli oli pelattu ja tiemme erkanivat tässä vaiheessa.
Siirryin yksityisoppilaaksi. Luin kotona ja tentin kaikki aineet sovittuna ajankohtana. Sopi minulle ja sain hommat hoidettua.

Elämä alkoi rauhoittua ja aloin viihtyä itseni kanssa. Löysin ihanan asian, joka auttoi minua jäsentämään ajatuksiani ja opetti ennen kaikkea kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä. Se asia oli neulominen. Siitä lähtien se on kulkenut mukanani ja siitä en halua luopua. Yhä edelleen se tuo minulle sellaista nautintoa, jota ilman en halua olla. Voin hyvin ymmärtää reumadiagnoosin saanutta, joka suree sitä päivää, jolloin hän ei enää voi toteuttaa itseään neulomalla. Hänelle se on painajainen.

30-vuotiaana, saatuani lapset, oli ammattiin opiskelemisen vuoro. Siinä vaiheessa tiesin jo olevani nimenomaan käsityöläinen. Hakeuduin opiskelemaan käsi- ja taideteolliseen oppilaitokseen ja heittäydyin siihen täysillä. Olin niin onnellinen, että sain tehdä sitä mitä eniten halusin, käsityötä. Aloitin puutyölinjalta, vaihdoin maalarilinjalle ja olisin mielelläni kokeillut vielä tekstiililinjaakin. Maalauksesta ja huonekalujen entisöinnistä tuli työni, opiskelin vielä työn ohessa verhoilijaksi eli sain sitten ne tekstiilitkin alakseni. Ja koko ajan, aina, mukanani on kulkenut neulominen ja ompelu.

Nykyään teen työtä veneenveistäjämieheni kanssa. Käsityöläisyys on elämäämme sekä työssä että vapaa-aikana. Kävin välillä muissa hommissa, mutta kaipasin, ja siirryin takaisin käsityöntekijäksi.
Välillä meillä on työpaikallamme harjoittelussa nuoria, jotka ovat uskomattoman lahjakkaita käsistään. Kyseessä voi olla veneenveistäjäoppilas, metallialan osaaja, oikeastaan ihan minkä alan osaaja hyvänsä. Tällaisten nuorten taustalta löytyy usein aikuinen, joka on varhain tunnistanut lahjakkuuden ja osannut opastaa sen kehittämisessä.
Koska meistä kaikista ei tule ekonomeja, opettajia, insinöörejä tai lääkäreitä, tarvitaan myös taitoaineiden opettajia ja taitoaineita. Käsityössä niinkuin muissakin asioissa edetään juuresta latvaan ja harjoitus tekee mestarin. Viisaalla ja luovalla opettajalla voi olla siinä iso rooli.

Svinalängorna

2011-03-30T21:35:00.000+03:00

Joskus on hyvä rikkoa omia rutiinejaan ja tehdä asiat toisin. Sen sijaan, että olisin jumiutunut töiden jälkeen sohvalle virkkuukoukkun kanssa, lähdimmekin tänään elokuviin.
Kuluvalla viikolla kaupunkimme ainokaisessa leffateatterissa pyörii Svinalängorna, Susanna Alakosken romaaniin aika löyhästi perustuva elokuva. Pidin aikoinaan kirjasta kovasti. Se kertoo suomalaisen siirtolaisperheen surullisen tarinan uudessa kotimaassa perheen tyttären, Leenan näkökulmasta. Elokuva poikkeaa varsinaisesta kirjasta aika tavalla, mutta on hieno taideteos itsessään. Ja ollakseen ohjaajansa, Pernilla Augustin, ensimmäinen oma elokuva, wau, nostan hattua. Entäs ne näyttelijät sitten! Ihanat Noomi ja Ola Rapace, huikeat Outi Mäenpää ja Ville Virtanen (hyvä Suomi, ei todellakaan tarvitse kulkea kumarassa!) ja lapsi-Leenaa näyttelevä Tehilla Blad, kaikki upeita rooleissaan. Loppumetreillä meikäläisen kyynelkanavat kävivät ylikierroksilla ja elävä kuva yhdistettynä musiikkiin osoitti taas voimansa. Tälle leffalle annan ainakin viisi tähteä.

Tyttöjen ilta

2011-03-27T22:25:00.000+03:00

Isoäidin neliöistä tekeillä oleva peitto on jo/vasta puolivälissä. Paloja on valmiina n 80 kpl. Saman verran pitäisi vielä valmistaa, jotta peitosta tulee riittävän suuri.

Tänään on kuitenkin ollut välipäivä, jolloin en ole saanut juuri mitään tehtyä.

Olo on ollut hieman väsynyt, juhlimisesta. Mies oli lauantain omilla poluillaan ja siitä innostuneina järjestimme tyttären kanssa "tyttöjen illan". Kumpikin kutsui yhden itselleen tärkeän ihmisen kanssamme iltaa viettämään. Ohjelmassa oli ensin hyvää ruokaa ja juomaa, aikuisille viiniä ja tytöille ei, sekä henkeviä keskusteluja kaikista maailman aiheista. Sen jälkeen tytöille herkkuja ja omia juttuja, aikuisille henkeviä ja vielä henkevämpiä keskusteluja viinin voimalla aamun varhaisille tunneille asti. Aivan täydellinen ilta! Olo on väsynyt, mutta onnellinen :) Naisen paras ystävä on kyllä toinen nainen, parhaimmillaan.

Nana valepuvussa

2011-03-23T19:37:00.000+02:00

Olen pitkään haikaillut työhuoneeseeni paria pientä tuolia. Uusienkin ostaminen on käynyt mielessä mutta se tökkii. Tuntuu, että tavaraa on tässä maailmassa jo liikaakin. Kirppiksilläkään ei oikein mikään ole ottanut tulta, joten olen antanut asian olla ja ajatellut, että kyllä ne vielä jostain putkahtavat.
Ja niin todellakin tekivät! Ei tarvinnut edes etsiä. Kuljin vain kerrankin silmät auki työpaikallani ja kas, hetihän ne olivat siinä!

Pienen väännön jälkeen nämä kaksi olivat muuttuneet hylätyistä ja unohdetuista rassukoista mun uusimmiksi aarteiksi. Jee!
Oikeasti olin kyllä silloin tällöin vilkuillut näitä ja miettinyt, että jotain tuttua niissä on. Ja että kyllä niistä voisi saada ihan kivat, johonkin. Mutta en ole sittenkään innostunut asiasta tarpeeksi. Voi olla että niiden karmea, jotenkin täysin niihin sopimaton verhoilu vähensi niiden viehätysvoimaa.
Joskus joku työkaveri on jopa kehdannut vihjaista että nämäkin voisi viimein kiikuttaa jäteasemalle nurkista kuljeksimasta.

Kuva: Helsinki Design Forum

Se tuttuus selittyikin sillä, että tuoli on Ilmari Tapiovaaran 1957 Merivaara Oy:lle suunnitttelema Nana. Se on vain viime vuosina jäänyt Domuksen, Mademoisellen, Pirkan ja monien muiden Tapiovaaran klassikoiden varjoon. Se on ollut viime aikoina uustuotannossa, mutta itse en ole siihen missään törmännyt. Toisaalta en tiedä olisinko sitä edes noteerannut uutena. Usein uustuotantoon otetut, sinänsä kauniit klassikot, ovat jotenkin hengettömiä. Jos ette usko, menkääpä Artekiin katsomaan Thonet'in klassisia kahvilatuoleja. Uuteen ei vain voi siirtää vanhan esineen lakan käytössä kulunutta kauneutta tai kolhuja tai kulumia juuri oikeasti kuluneissa paikoissa. Joo, tunnustan: rakastan vanhoja huonekaluja. Ne vaan ovat niin ihania <3.
Nanalla on mustat putkijalat, jotka ovat saksimaisesti ristissä. Puuosat ovat vaneria ja tuolia on valmistettu eri väreillä maalattuna. Mallia on tehty myös nahalla verhoiltuna. Näissä omissani on kangaspäällinen, jonka alta pilkistää hyväkuntoisen näköinen mustaksi maalattu vaneri. Tuskin maltan odottaa että pääsen kiskomaan kankaat irti ja näen mitä alta löytyy, hyvää vai huonoa!

Tuolien uusi elämä

2011-03-22T18:29:00.000+02:00

Viikonloppuna postaamastani tuoliparista tuli aika lailla kyselyitä. Moni tuntui ihastuneen niiden muotoihin ja inspiroituneensa kangasmallien kauniista väreistä. Hyvä niin :)
Tuolit saavat uuden kodin ja diiliin kuuluu, että verhoilen ne sitä ennen. Vaikuttaa siltä, että ainakin limenvihreää on tulossa.. Sain myös luvan esitellä tulokset täällä sitten kun on jotain mitä näyttää. Kivaa!
Vähän on haikea mieli, tykkään tuoleista itsekin kovasti. Mutta, uskokaa tai älkää, tänään kompastuin taas sellaisiin löytöihin että polvet olivat mennä alta! Niistä enemmän huomenna.
Jaha, ja Blogger ei suostu tänään lataamaan kuvia, joten ollaan sitten ilman :)

Kirppislöytöjä

2011-03-20T16:19:00.001+02:00

Hui! Aamulla herätessäni luulin päätyneeni yöllä salaperäisellä tavalla pohjoisnavalle, sen verran oli lunta pyryttänyt yön aikana. Ehkä tilanne ei kuitenkaan ole aivan lohduton (olen siis pikkuisen väsynyt tähän talveen) koska pihapuiden linnuilla on selvästi kevättä rinnassa. Ne sinkoilevat puusta toiseen ja pitävät mahtavaa konserttia. Tulkitsen sen niin, että ihan nurkan takana odottaa kevät. Toisaalta mitäpä lumesta, asiat voisivat olla huonomminkin. Joissakin paikoissa sataa parhaillaan pommeja ja Japanissa huolena on säteily, jota esiintyy mm elintarvikkeissa. Kaiken muun kauhean lisäksi.

Olen tänään taas rikkonut omia päätöksiäni vastaan. Poikkesin aamulla kirpputorilla ja poistuin sieltä kahden pienen nojatuolin onnellisena omistajana.

Taloudellisesti tämä ei ollut ollenkaan raskas tappio, mutta henkisesti sitäkin enemmän. Olen yrittänyt hillitä tuolirakkauttani ja määrännyt itselleni ostokiellon. Yksinkertaisesti siitä syystä, että vinttimme on jo täynnä näitä ihanuuksia. Taitaa olla niin,että joudun jossain vaiheessa avaamaan oman Etsy-kaupan kunnostamilleni tuoleille.

Olen verhoillut muutaman tämän tyyppisen tuolin asiakkailleni ja tykkään yleensä lopputuloksesta. Tämän parin ajattelin verhoilla yllä näkyvällä Lauritzonilta löytyvällä kankaalla. Siinä on ihana väripaletti ja kaunis pintarakenne. Sopii mielestäni näihin tuoleihin kivasti. Voisi olla hauska yhdistelmä verhoilla tuolit eri väreillä. Mitäs sanotte? Olen avoin sillekin vaihtoehdolle, että myyn nämä eteenpäin halukkaalle, tällaisina tai verhoiltuna. Pistäkää meiliä tulemaan, jos kiinnostuitte.
Kirppislöydöt eivät kuitenkaan jääneet tuoleihin. Mukaan lähti myös pieni, ehkä 15 cm korkea kukkamaljakko sekä pikkuruinen virkattu pitsiliina.

On jotenkin hirveää, miten aliarvostettuja vanhat käsityöt ja varsinkin pitsit ovat. Ostamani kaltaisen pienen pitsiliinan valmistaminen on vienyt tuhottoman määrän työtunteja ja nyt sain sen mukaani naurettavalla kahden euron hinnalla. Kelatkaa vähän!
Liinan käytän varmaan somistuksena johonkin projektiin ja maljakko täydentää sini-valkoisen keramiikan ja porsliinin kokoelmaani. Oho, kuulostipa korskealta. Se on siis sekalainen kokoelma kirppiksiltä löytyneitä parittomia lautasia, kippoja ja kannuja sekä mummivainaan astiasto.

Haaste

2011-03-19T22:23:00.000+02:00

Otin vastaan kivan haasteen Virveriikalta. Tämä poikkeaa idealtaan muista liikkeellä olevista haasteista melkoisesti. Ideana on, että viisi ensimmäistä jotka ottavat minun haasteeni vastaan ilmoittautumalla kommenttiosiossa, saavat minulta tämän vuoden aikana jonkun valmistamani yllätyslahjan. Se taas saattaa olla ihan mitä vain. Pehmeää, kovaa, kilisevää tai rapisevaa. Lahjan saaja puolestaan voi jatkaa haasteketjua omassa blogissaan vastaavalla tavalla, saaden sitten toivon mukaan jonain päivänä viisi ihanaa ylläripakettia postilaatikkoonsa.
Osallistumalla voi näppärästi pienentää lanka, kangas tai muita varastojaan. Aikaakin on jäljellä runsaat 9 kuukautta, joten ihan hirveä hoppu ei ainakaan vielä ole.
Minulla on jo aika monta ideaa lahjaksi, joten laittaakaa tulemaan niitä ilmoittautumisia saadaksenne oman yllärinne :)

Kynttilämielenosoitus

2011-03-15T21:22:00.001+02:00

Eduskuntatalon portaat 15.3.2011

Nyt saatana riittää!

2011-03-15T16:43:00.000+02:00

Aluksi.
Ne, jotka haluavat lukea vain poliittisesti korrekteja tekstejä, voisivat nyt siirtyä toiselle kanavalle.

Olen aivan tavallinen keski-ikäinen äiti ja mummo. Yleisesti ottaen melko rauhallinen ihminen, olettaisin.
Viime päivinä rauhallisuuttani on pahemman kerran horjuttanut juttu, jonka luin Facebookin kautta. Se löytyy täältä.
Tämän, suomalaisten peräti EU:n parlamenttiin saakka äänestäneen naisen jutut saavat niskavillani nousemaan pystyyn. Tällaisiako päättäjiä meillä on?!
Kerron vielä senkin, että olen asunut yli kaksikymmentä vuotta ydinvoimalapaikkakunnalla, Loviisassa. Voimala on noin kymmenen kilometrin päässä kotoani. En ole sitä osannut pelätä, mutta loppujätteen sijoittamista paikkakunnallemme vastustin, silloin kun siitä päättäminen oli ajankohtaista.
Uskoakseni useimmat ihmiset Loviisassa suhtautuvat ydinvoimaan melko rauhallisesti. Ainakin tähän saakka ovat niin tehneet. Meillehän on lukemattomia kertoja toistettu, ettei maaperällämme voi tapahtua minkäänlaista katastrofia. Meillähän on maailman hienoimmat sekä turvallisimmat ydinvoimalat ja sitäpaitsi suomalainen osaaminen on aivan omaa luokkaansa jne. Mutta jos japanilaiset eivät hallitse tilannetta katastrofin sattuessa, mitä syytä olisi olettaa, että suomalaiset olisivat sen etevämpiä?
Ikävä kyllä minä en enää usko näitä juttuja. Siitä syystä lähden nyt lapseni kanssa Helsinkiin ja osallistun Kynttilämielenosoitukseen Kiasman edessä klo 18.
Edellisestä mielenosoituksestani onkin jo kulunut aivan liian kauan, varmasti 30 vuotta. On siis korkea aika mennä kertomaan, mitä mieltä on asioiden hoidosta.

Japani mielessämme

2011-03-13T13:54:00.001+02:00

Kuva on lainattu David Johnín blogista You Have Been Here Sometimes, 3 ways to help Japan-postauksesta.

Joskus kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Japanin tapahtumat tekevät sanattomaksi.

Lankataivas

2011-03-06T15:16:00.002+02:00

Perjantain reissu Lastenklinikalle sujui täysin nuottien mukaan. Olimme valmiita jo aikaisin iltapäivällä, joten loppupäivän saattoi käyttää ihan mihin vain. Harvinaista herkkua! Siis pikavauhtia kenkäkauppaan ja lapselle viimein ne kauan himoitut punaiset Converset. Voi sitä onnen ja hymyn määrää :D

Ja sitten oli äidin vuoro valita eli pää kolmantena jalkana Korkeavuorenkadun Menitaan. Olin kuullut, että siellä on ihan mitä vaan, mutta tarjonta ylitti villeimmätkin toiveeni.

Lankavalikoimat ovat todellakin mahtavat. Pää meinasi seota kun yritin siitä runsaudesta valita jotain. Tällä kertaa mukaan lähti vain pari täydennysväriä Lanettea tekeillä olevaan peittoon sekä puinen virkkuukoukku, kaikki pakattuna hauskaan paperikassiin.

Erityismaininta Menitan henkilökunnalle, joka on varmaankin ystävällisin ikinä kohtaamani lankakaupan porukka. Ihana asioida paikassa, jossa henkilökunta on iloista ja asiansa osaavaa. Sillä todellakin on väliä. Olette ihan parhaita!

Tarina jatkuu...

2011-02-26T19:31:00.001+02:00

Pitääkseni jollain tavalla homman hanskassa kaikkien ihanien värien keskellä ja kanssa, päätin virkata neliöiden viimeisen kierroksen luonnonvalkoisella.

Puhdas valkoinen on liian kova ja kokeilemani harmaa taas "imi" itseensä heikoimpien värien hehkua. Ymmärrätteköhän yhtään mitä höpötän? Harkitsin myös punaista ja sinistäkin, mutta uskon että valkoinen on sittenkin paras vaihtoehto.

Puoliso totesi äitinsä aina virkkaavan neliöiden viimeisen kierroksen mustalla. Mies parka, mitenköhän se selviää näin suuresta muutoksesta. Musta on sinänsä upea, mutta tästä ei nyt tule mustaa. Jo senkään takia, että tämän loppusijoituspaikka tulee mitä todennäköisimmin olemaan olohuoneessa sijaitseva suuri, sininen kulmasohva. Musta olisi vähän liian synkkä juuri siihen paikkaan.
Tästä on muuten tulossa peitto, päätin sen tänään. Mitään deadlinea ei ole, teen tätä silloin kun huvittaa ja otan homman rennosti, nautintona.

37

2011-02-22T17:42:00.010+02:00

Pieni väliaikatiedotus: 37 palaa virkattu vaan ei viimeistelty.

Jatkaako eteenpäin vai panna homma pakettiin ja tehdä vaikka tyyny. Tämä määrä sopisi juuri 50 x 50 cm tyynyyn. Toisaalta neliöihin voisi virkata yhtenäisellä värillä uloimman kierroksen, joka muuttaisi yleisilmeen vähän hillitymmäksi. Peitekin voisi olla kyllä aika kiva... Mitäs sanotte?

Vihreät värit tulevat tässä paremmin esiin kuin aikaisemmassa postauksessa. Sain kyllä taistella kuvankäsittelyohjelman kanssa ennekuin sain ne edes näin lähelle alkuperäisiä sävyjä. Violetti ei edelleenkään suostu muuttumaan itsekseen, se jää aina vaan sinisemmäksi kuin luonnossa.

On muuten oikein hyödyllistä levitellä palat sikinsokin vierekkäin ja kuvata ne. Siinä paljastuu selvästi se, mitkä eivät kuulu joukkoon. Tästä paletista lähtee muutama laatikkoon odottamaan jotain muuta juttua ja ainakin joitain uusia pitää tehdä ennenkuin tästä tulee edes tyyny.

Ihana valo

2011-02-19T08:27:00.006+02:00

Lapsi lähti maailmalle laajentamaan reviiriään. Ei ole soittanut perään. Ensimmäinen kerta. Täytyy vain uskoa, että pärjää. Samaan aikaan haikea ja iloinen olo.

Iltapäivällä miehen kanssa omille retkille. Isoon, erityiseen hotelliin, rakkaita ystäviä tapaamaan ja näyttelyyn, jota odotan kovasti.

Karkkikaupassa

2011-02-17T19:12:00.013+02:00

Päivinä jolloin arktinen valkoisuus tuntuu liialliselta, pistäydyn Lucyn blogissa. Sieltä kaikki värihullut voivat käydä hakemassa ideoita, inspiraatiota ja voimia.
Sellaisen pistäytymisen innoittamana aloin viikonloppuna värkätä Isoäidin neliöitä.
Ja yhtään en vielä tiedä mitä niistä on tulossa. Ehkä tyyny, peitto tai ... jotain.

Melkein kaikkia haluamiani värejä löytyi omista kätköistä. Maanantaina hain vielä viininpunaista ja tummansinistä paikallisesta lankakaupasta täydentämään palettia. Kun on neulonut ja virkannut kauan, lankavarastot ovat vuosien (vuosikymmenten, oikeasti) aikana saavuttaneet sellaiset mitat, että melkein kaikkea löytyy kotoa.

Tästä se sitten lähti rakentumaan..

Väri väriltä ja pala palalta.

Jos haluaa ,voi tehdä esimerkiksi erilaisia värisarjoja. Vaihtelen keskusvärejä ja käytän uloimmassa kerroksessa samaa tai lähellä olevaa väriä, esimerkiksi astetta vaaleampaa.

Yllä olevien kuvien tummempi vihreä muuttui kuvissa väkisin harmahtavaksi. Ja juuri se väri oli niin kaunis. Pöh.

Yhdessä illassa tekee aika monta neliötä. Vaikka neliön tekeminen on aina samanlainen juttu, värien valitseminen tekee siitä hauskaa. Vaihtamalla saman kehysvärin keskelle erilaisia väriyhdistelmiä, yllättyy joka kerta. Kun pääsee oikein vauhtiin on vaikea lopettaa.

Jäähyväiset 1900-luvulle

2011-02-13T17:30:00.009+02:00

Malli: ihan omasta päästä, kohoneule lainattu Dropsin piposta.
Lanka: Novita Jazz, ostettu joskus vuonna yksi ja kaksi.
Puikot: 4 mm
Napit: Nappi ja Nauha, Kuopio
Fiilis: kylläpä venähti ;)

Viime vuosituhannella aloitettu neule valmistui viimeinkin!
Tämä raakile on odottanut valmistumista ehdottomasti pisimpään kaikista keskeneräisistä töistäni. Muistaakseni mielessäni oli joku malli, jonka mukaan suunnittelin neulovani tämän puseron, mutta idea haihtui taivaan tuuliin aikoja sitten. Voi olla, ettei paksuhko merseroitu puuvilla ollut kivaa kutoa ja homma jäi sen takia kesken. Tai lanka ei vaan löytänyt mieleistä muotoa ja alkoi tympiä koko suunnitelma.. Ehkä innostuin vain jostain uudesta projektista ja työnsin tämän komeron perälle odottamaan oikeaa hetkeä.
Alkuperäisestä neuleesta ei ole jäljellä muuta kuin takakappale. Lähes valmis etukappale meni purkuun ja neuleesta tulikin napitettu jakku, pusero tai mikä lie.

Ensimmäinen versio hihoista meni poskelleen ja purkamisen jälkeen niistä tuli lyhyemmät ja kapeammat. Pituutta on vieläkin aavistuksen verran runsaasti. Ahkera punttisalilla käyminen tuotti yllätyksen käsivarren leveyden suhteen; monta senttiä lähti ensimmäisestä versiosta. Mutta se ei todellakaan harmittanut.
Monenlaisen kokeilun kautta tein lopulta kauluksen, vaikka tyttären mielestä koko neule muuttui "mummoneuleeksi" sen johdosta. Olkoon sitten niin.

Hihat on kudottu sukkapuikoilla yhtenä kappaleena ja sillä tavalla tulee kyllä paljon hienommat ja siistimmät hihat kuin sivujen yhteen ompelemisella. Muutenkaan saumat paksussa langassa ei ole mikään hitti. Suunnittelenkin jo neulovani seuraavan työn ihan ilman saumoja.
Nyt on nasta fiilis. En tykkää keskeneräisistä jutuista ja olen oikein iloinen että sain tämän viimein päkistettyä valmiiksi. Sitäpaitsi voin siirtyä siihen neulomisen parhaimpaan vaiheeseen: uuden ideoimiseen ja aloittamiseen, jee!

Väriä elämään

2011-02-05T15:57:00.011+02:00

Kohta alkaa jo tulla korvista ulos tämä ympäristön valkoisuus.

Huomaan haaveilevani kesän kukkaloistosta ja punaisesta pellavamekosta, varpaankynsistä ja sinisestä merestä.

Pakko kestää vielä vähän aikaa.

Onneksi voi itse värittää ympäristöään siihen saakka että luonto rientää avuksi.

*

2011-02-02T21:51:00.004+02:00

Eilen sanoin miehelle, että hän saa mielellään ostaa minulle kukkia. Pidän tulppaaneista ja neilikoista mutta ruusutkin käyvät. Lupasi kuulemma tutkia asiaa keväällä kun puistojen istutukset ovat paikoillaan.

Tänään ystäväni toi tullessaan kimpun tulppaaneja. Vähänkös tulin iloiseksi!

Kevättä ilmassa!

2011-01-31T20:44:00.003+02:00

Olen potenut viime aikoina pienoista blogiväsymystä. Eniten on väsyttänyt blogin ulkoasu. Ei ole oikein ollut innostusta eikä ideoita muuttaa sitä. Ja sama tylsistyminen on vain jatkunut, oi ja voi.

Jep, mutta saa riittää velttoilu. Muuttelin vähän ulkoasua ja tein jopa uuden ylätunnisteenkin.

Kommentoikaa vapaasti, olisi kiva kuulla mielipiteitänne muutoksesta!

*

2011-01-30T21:41:00.004+02:00

Viikonloppu vierähti Kuopiossa. Lauantaina visiitti Nappi ja Nauha-nimiseen liikkeeseen. Mitä siellä ei ole, sitä ei tarvita. Valikoimissa Debbie Bliss-lankoja, Rowanin lankoja... ihan kaikkea.

Aika vain loppui kesken. Tässä kaupassa olisi kevyesti viettänyt päivän tai kaksi.

Nappiosastoa voisi liioittelematta luonnehtia vaikuttavaksi.

Lankojen ja nappien lisäksi kaupan on mm Hilcon ihania kankaita, kaikkea kirjontaan sekä askartelutarvikkeita isoille ja pienille.

Johannan pipo

2011-01-24T20:33:00.008+02:00

Malli: Dropsin 123-13 oman maun mukaan muunneltuna.
Lanka: Karisma, Drops
Puikot: 4mm

Vaikka täällä on ollut hiljaista viime viikkoina, olen sentään jotakin saanut aikaan. Tikatasta lähti mukaan muutama kerä Karismaa. Uusi tuttavuus, jonka kanssa synkkasi heti. Miniäni Tiinan vinkistä kävin kurkkailemassa Dropsin malleja netissä ja sieltä nappasin tämän mallin, jota vähän muokkasin. Alkuperäinen ohje on kirjoitettu 4,5mm:n puikoille ja toiselle langalle, Nepalille. Omassa pipossani on vähän enemmän silmukoita ja erilainen joustinneule alareunassa. Olen niin ihastunut takareunastaan kudottuun oikeaan silmukkaan, että tungen sitä nyt melkein joka työhön.

Joitakin aikoja sitten päätin opetella jokaisen uuden työn avulla jonkun uuden jutun. Tässä pipossa se on keskellä sijaitseva kohoneule. Olen ihmetellen ihastellut erilaisia oksia, koukeroita, lehtiä yms, joita näkee kirjoissa ja lehdissä erilaisissa malleissa toteutettuina. Tämä oli oikein sopivan kokoinen projekti niiden harjoitteluun.

Dropsin malli- ja ohjekirjasto netissä on ihmeellinen, oikea aarreaitta! Paitsi että siellä on neulemalleja aivan käsittämätön määrä, niitä saa myös vaikka mille kielelle käännettynä. Ihmeellistä! Arvostan myös ohjeiden helppolukuisuutta, sitä että niistä saa tolkkua. On rasittavaa yrittää tavata ohjetta, joka ei aukene kuudennellakaan lukemisella.
Tarkkana saa olla kun neuleessa on tällainen määrä palmikkoja ja muuta tapahtumaa. Eli mikään TV-neule tämä ei ole. Kokeilin...

Mallina toimii tällä kertaa kaverini Puupää, jonka hatuntekijä oli tainnut unohtaa vanhan kotitalomme vintille. Sinne, mistä löytyi Amerikan-arkku täynnä ihania kankaita ja pienen paluumuuttajan lumoavia aarteita.

Viimein valmis!

2011-01-03T20:22:00.005+02:00

Portaikkoprojekti on viimein valmis. Huh! Melkein meinasi usko loppua kesken kaiken. Kahden pohjavärikerroksen jälkeen tarvittiin viisi kerrosta punaista ennenkuin väri peitti valkoisen pohjan.

Lähes yhtä haasteellista oli yrittää saada otettua kuva, jossa värit ovat oikein. Ikkunattomassa tilassa salamalla kuvaaminen tuotti nyt tällaisen tuloksen. Onhan se sinnepäin.
Yllättäen äitini kauan sitten Turkmenistanista roudaamat punapohjaiset matotkin löysivät sopivan paikan portaikon viereltä.
Nyt saa maalaaminen riittää vähäksi aikaa. Punaisella mennään jatkossakin, tosin puikoilla.

*

2010-12-31T13:46:00.005+02:00

Villaruusu toivottaa kaikille lukijoilleen hyvää Uutta Vuotta!

Punainen kausi

2010-12-29T22:25:00.005+02:00

Jaha. Näytää vahvasti siltä, että minulla on meneillään punainen kausi. Portaikon lisäksi työn alle palautui neule, joka on kypsynyt keskeneräisten töiden kätköpaikassa about kymmenen vuotta. Ei sentään, tämä on aloitettu jo 90-luvulla.

Tämähän näyttää ihan kelvolliselta ollakseen niinkin hyvin haudottu. Lanka on nimeltään Jazz. En kyllä muista kuulleeni sellaisesta aikoihin. Varmaan samaa aikakautta kuin esimerkiksi Marimba. Ja Marimba kalskahtaa aikalailla kasarilta.
No ei tässä mitään, hoidetaan homma loppuun, tästä voi tulla vielä vaikka mitä.
Lanka on ainakin ehtaa merseroitua puuvillaa, niin paksua, että sen katkomieen tarvitaan vähintään puutarhasakset.

Aikaisemmin kehuskelin täällä neulovani pipoa, jonka käyttäjälle ei ainakaan tule kylmä. Juu, se valmistui kyllä, muuta en edes ehtinyt kuvata sitä, kun sille tuli kirjaimellisesti lentävä lähtö. Viimeisten tietojen mukaan se oleilee tällä hetkellä jossakin Atlanttin yläpuolella, joten kuvaaminen ja julkaiseminen siirtyy jonnekin tulevaisuuteen.

Täydennystä päivän asuun

2010-12-28T19:18:00.006+02:00

Päivän outfit täydentyi tänään tällä.

Tämä kuuluu maalarin varusteisiin aivan kuten Vuittonin laukku jalkapalloilijan vaimon käsivarrelle. Kuten pallovaimon laukku, on tämäkin lahja puolisolta. Arvostan tätä suuresti sillä se tekee maalaamisesta huomattavasti mielyttävämpää. Selässä sijaitsevan pienen moottorin voimalla laite työntää raitista ilmaa hupun sisään ja maalarin ei tarvitse hengittää liuotinhöyryjä ollenkaan.

Aamulla maalasin portaikon kannatinpylvään vielä toisen kerran valkoisella pohjamaalilla. Sen kuivuttua vedin koko portaikon kertaalleen punaisella pintamaalilla. Koska punaisen pigmentin peittokyky on heikko, joudun todennäköisesti maalaamaan koko hoidon kahteen tai kolmeen kertaan. Ainoastaan portaiden alapuolelle jätetyn vanhan maalin päällä uusi väri on lähellä lopullista versiota.

Pylväs näyttää tällä hetkellä puolikypsältä puolukalta, mutta kyllä siitä vielä hyvä tulee.

Kävimme värivalinnasta tiukkaa vääntöä kotijoukkojen kanssa. Yksi olisi halunnut valkoisen, toinen vaalean harmaan ja kolmas punaisen portaikon. Mustaakin tarjottiin.
Lopulta punainen voitti. Uskon, että siitä tulee hyvä yhdistettynä kiiltävään mustaan askelmaan ja reunassa sijaitsevaan patinoituneeseen messinkilistaan yhdistettynä.

Päivän asu ja muuta skeidaa

2010-12-27T21:24:00.010+02:00

Kuten kaikki itseään kunnioittavat (ihailevat) bloggarit haluan minäkin esitellä Päivän asun.
Teema on, kuten taatusti huomasitte, remontti.
Juttuhan menee niin, että aamulla kiivetessäni yläkertaan aamukahville *#&%¤-käyräni nousee nähdessäni tämän:

Näin on ollut jo lähes kuuden vuoden ajan. Tämä väri ei kuulu lempiväreihini. Se sijoittuu tukevasti inhokki-osastoon. Mikään mahti ei saa sitä sieltä pois. Se on kamalin kakkaväri mitä maalikaupasta on ikinä ulos kannettu. Ja nyt se saa kyytiä.

En mitenkään ehtinyt maalata portaikkoa uusiksi kun olimme muuttamassa taloon. Yksi seinä oli saman värinen, mutta onneksi sen piilottaminen onnistui.
Henkilö, joka tämän kauheuden on paikoilleen maalannut, on ollut paitsi värisokea, myöskin fuskari. Pylvään väri oli sutaistu paikalleen ilman minkäänlaisia pohjatöitä, joten aina kun sitä kosketti jokin vähän enemmän kuin ajatuksen voimalla, väristä rapisi sievä palanen pois.
Oli nautinto raapia koko hoito irti. Illalla, hiottuani kaikki pinnat, en malttanut olla pohjamaalamatta niitä, jotta kauheus olisi viimeinkin peruuttamattomasti poissa.

Huomenna homma jatkuu. Päivän asu on luultavasti sama kuin tänään, mutta portaikon asu toivottavasti aivan toisenlainen.

*

2010-12-23T20:27:00.002+02:00

Pipokuume osa 2.

2010-12-21T18:10:00.004+02:00

Pipo päässä, järki jäässä-sanonta pätee tähän pipoon.
Innostuin neulomaan kesällä ostamastani Filosoft-langasta pipon, enkä tajunnut ettei 55% merinovillaa yhdistettynä 45% puuvillaan lämmitä tässä ilmastossa näillä keleillä. Tästä tuleekin siis kevätpipo tai Bad hair day-pipo.

Vaan eipä haittaa :) Puikoilla on jo seuraava luomus ja siitä tuleekin sellainen hattu, että hiki virtaa!

Pipokuume osa 1.

2010-12-19T16:13:00.005+02:00

Viimeinkin päivä jolloin kotona ollessa oli valoa niin paljon, että sain muutaman kuvan viime aikojen neulomuksista.
Ensimmäisenä esittelyvuorossa pipo, joka syntyi kaveriksi merinovillaiselle kaulaliinalle. Siis sille josta alunperin piti tulla tuubikaluri.

Pipon resori on neulottu 1 oikein, 1 nurin ja siten, että oikea silmukka on neulottu takareunastaan. Silmukoita 120 ja 3,5 sukkapuikot. Resorin jälkeen vaihdetaan 4mm puikkoihin ja aloitetaan pintaneule.
Jos joku haluaa, voin kirjoittaa ohjeen ja ladata sen blogiin.
Tytär itse valmisti tupsun pipoonsa isänsä ohjeiden mukaan. Ollaan oltu miehen kanssa yhdessä melkein kaksikymmentä vuotta, mutta aina se yllättää. Mistäpä olisin arvannut että se osaa tehdä tällaisia..

Kaulaliina valmistui jo jokin aika sitten ja on ollut ahkerassa käytössä. Pelkäsin että pehmeä, valkoinen merinolanka imee itseensä kaiken lian, mutta se oli aiheetoon pelko. Kaulaliina on pysynyt ihan hyvänä tähän saakka. Tosin tilanne saattaisi olla toinen jos käyttäisi meikkivoidetta..

Aika kätevää kun on kotona tällainen mallin mitoilla varustettu nuori nainen. Olen pitkään haaveillut mallinuken hankkimisesta, mutta sehän taitaakin olla turhaa. Vai mitä mieltä olette?

Höpinöitä

2010-12-06T20:05:00.003+02:00

Kukkuu, kyllä täällä vielä hengissä ollaan. Vaikka myönnettäköön, että tämä juna on nyt hyytynyt asemalle.
Kulunut viikko on ollut, sanoisinko haasteellinen, ja pitkä vapaa sai ainakin minut niin rennoksi etten ole saanut mitään aikaan. Tai ainakaan kovin paljon. Ehkä on jopa hyvä välillä pysähtyä. Naisihmisenkin.
Kuvien ottamisesta ei näillä leveyksillä kannata edes haaveilla tällaisina päivinä, joten en voi niilläkään teitä piinata ;)
Palaan taas langoille kun on jotain kerrottavaa tai näytettävää.

Ai niin, tärkein meinasi unohtua! Kaikille ihanille ihmisille talon kokoinen kiitos viime postauksen jälkeisistä voimaviesteistä ja -posteista! Olette aarteita.

Mun pikkuinen äiti

2010-11-30T19:35:00.005+02:00

Olen viime aikoina ollut ihan mielettömän onnellinen nuorimmasta lapsestani, joka alkaa pikku hiljaa muuttua nuoresta aikuisemmaksi nuoreksi. On kuin seuraisi hidastettuna kukan puhkeamista loistoonsa. Tai välillä pikakelauksella, kun muutokset tulevat yllättäen, äkkiä. Mietin joskus, mitä hyvää olen tehnyt saadessani kokea tämän kaiken. Ihan oikeesti, en edes pilaile.

Siitä ilosta saan nyt hakea voimaa, kun toisaalla tapahtuu aivan toisenlaista kehitystä.

Äitini, seitsemänkymmentä ja risat, soitti ennen viikonloppua kesken työpäivän ja oli kauhean hädissään. Päässä huimasi ja ajatukset olivat sikin sokin, vailla päätä ja häntää. Eihän siinä muu auttanut kuin heittää hommat kesken, hypätä autoon ja karauttaa Helsinkiin ottamaan selvää mikä on homman nimi. On näitä ollut ennenkin, mutta tämä oli toisenlaista. Kokonaisempaa.

Homman nimi on nyt se, ettei pikku äitini kohta muista yhtään mitään. Se mikäsenniminytsittenonkaan on hiipinyt hissukseen äitiini ja ottanut vallan. Hänen hetkittäin täysin tyhjä, eksynyt katseensa pelottaa. Eihän tämän näin pitänyt mennä. Äiti on aina puhunut lähtevänsä täältä saappaat jalassa (tai hänen tapauksessan ballerinat).

Huomenna aamulla menemme lääkäriin ihmettelemään, mitä nyt tehdään. Ei taida enää riittää diagnoosiksi " se on sitä vanhuuteen liittyvää muistamattomuutta". Jota ei siis ole tarpeen tutkia saati lääkitä.

Olen äitini tavoin ajoittain kauhea jääräpää ja päällepäsmäri. Välillä en ole lainkaan kestänyt äitiäni ja yhteydenpitomme on ollut hyvinkin heikossa hapessa. Olemme kolistelleet sarviamme vastakkain niin että kipinät ovat sinkoilleet. Miehet ja lapset ovat seuranneet sivusta kummastellen ja kauhistellen. Kaikki se on hetkessä muuttunut kaukaiseksi menneisyydeksi.

Yllätyin viikonloppuna yöllä herätessäni kamalaan, suureen surun tunteeseen. Täydellinen voimattomuus jonkun ison edessä, jota en pysty muuttamaan, sai minut itkemään. Tieto siitä, että lähellä voi olla viimeiset ajat jolloin yhteys vielä toimii. Että kannattaa sanoa sanottavansa nyt, jos on jotain asiaa.

Inspiraatio?

2010-11-29T21:06:00.004+02:00

Kaapeissani on jo ainakin kymmenen vuoden ajan pyörinyt valkoinen pitsiliina. Sunnuntaina se osui jälleen kerran hyppysiini etsiessäni jotain ihan muuta. Yleensä olen tunkenut sen takaisin sinne mistä se on tullutkin, mutta eilen sain inspiraation. Vai miksi tätä nyt kutsuisi?
Ompelin karkeasta pellavasta tyynynpäällisen ja ennen palojen yhdistämistä siksakkasin pitsiunelman toiseen kappaleeseen.
Mies ei ilmeestä päätellen ihan nielaissut tätä ihanuutta, mutta onneksi tytär sentään osasi arvostaa äitinsä kätten jälkeä. Oma suhteeni tähän on kaksijakoinen. Mutta ainahan sen voi työntää takaisin kaapin perällä, jos se ei miellytä.

Vilukissan kaulaliina

2010-11-28T19:09:00.005+02:00

Pehmeästä Dropsin Merinosta valmistuu pikkuhiljaa kaulaliina.

Valkoinen väri tuntuu hyvältä. Kaivattu kontrasti päivien pimeydelle.

Iloinen villapaita

2010-11-23T19:21:00.006+02:00

Katselen nuorimman lapseni pieneksi käynyttä, vanunutta ja kulahtanutta villapaitaa ja ihmettelen, mitä tekisin sille. En halua antaa sitä eteenpäin kellekään muulle, enkä voi sitä poiskaan heittää. Tämä ei suinkaan ole ainoa hänelle tekemäni vaatekappale, jota olen pyöritellyt käsissäni miettien mahdollista jatkosijoituspaikkaa.

Aikaisemmin annoin surutta eteenpäin kaiken mikä oli käynyt liian pieneksi. No, toisaalta olisi ollut katastrofi säilöä kolmen lapsen pieniksi jääneet vaatteet. Vaikka vain neuleet. Niitä tuli tehtyä koko ajan ja muutenkin lastenvaatteita oli kaikki komerot pullollaan. Nyt tilanne on toinen.

Tähän puseroon liittyy hyviä, lämpimiä muistoja. Idean siihen sain ihanan naapurini Virpin miehelleen tekemästä villapaidasta. Se oli itse asiassa aivan eri värinen, mutta kaunis. Koska lankakorissani oli juuri silloin erilaisia yksittäisiä keriä Seitsemää veljestä sekä Maijaa, oli kätevää käyttää pois niitä keränjämiä. Tein puserosta pikkuisen liian ison, jotta siitä olisi iloa pitkään. Se sopi Pitkäsäärelle tosi hyvin ja hän käytti sitä monta vuotta. Pusero on vieläkin aivan ehjä, joskin hieman nuhjaantunut. Vielä nytkin, vuosien jälkeen, muistan lapseni pienenä tyttönä tämä paita päällään ja minulle tulee vähän haikea olo. En ole selvästikään valmis luopumaan luopumaan siitä vielä. Siispä se saa mennä takaisin kaappiin Ankkapaidan seuraksi, nehän kuuluvat samaan sarjaan.

Alpaca-villis

2010-11-21T16:40:00.005+02:00

Lanka: Alpaca, ostettu Vihreästä Vyyhdistä Hakaniemen hallista
Puikot: 5 mm

Viimein tuli se päivä, jolloin Alpaca-villis lähti sinne minne pitikin.
Kun pusero oli ommeltu kasaan ja kostutettu, meinasi iskeä epätoivo. Kostea neule venyi ihan huikeisiin mittoihin ja luulin jo hetken neuloneeni puseron jättiläiselle.
Kuivuttuaan homma oli onneksi vetäytynyt jälleen suunniteltuihin mittoihin, joten saatoin henkäistä helpotuksesta. Toki pusero on vielä uutena aavistuksen pitkä ja kapea, ominaisuus, joka yleensä tasapainottuu käytössä. Hihoissa tosin on resorin verran liikaa, tällä hetkellä, mutta päätettin tarkailla tilannetta ja muuttaa ne lyhyemmiksi tarpeen vaatiessa. Sinänsä helppo homma, koska ne on neulottu ilman saumoja pyöröpuikoilla.
Malli on omasta päästä. Istutetun hihan muotoa ja mittoja tutkiskelin Rebecan kaavapiirustuksista.

Kauluksen sisäpuolelle ompelin trikoosta vuorin, jottei villa kutittaisi kaulaa inhottavasti.

Pusero on neulottu kaksinkertaisella langalla, 5 mm puikoilla. Olisi ehkä ollut hyvä käyttää 4 mm puikkoja niin venyminen olisi ollut vähäisempää. Ehkä. Tai sitten ei. Toisaalta järkeilin, että alpakka on melko lämmintä ja voi tiiviisti neulottuna olla liiankin lämmin.

Joka tapuksessa fiilarit neuleen ja langan suhteen ovat vahvasti positiiviset. Olen tiukasti sitä mieltä, että kannattaa maksaa langoista vähän enemmän jos pistää peliin paljon aikaa ja työtä.

Kuvan koirat ovat rodultaan Tiibetin Mastiffeja, nuori mies on omaa tuotantoa.

Viirusviikko

2010-11-18T18:31:00.007+02:00

Alpaca-villis valmistui eilen illalla. Nyt se on kuivumassa ja suoristumassa ennen luovutusta lauantaina. Niinkuin aina, on vähän tyhjä olo kun kauan tekeillä ollut juttu viimein valmistui.

Aamu oli yllätyksiä täynnä.

Maisema ikkunan takana oli muuttunut. Toisaalta ihanaa, toisaalta kamalaa. Tiedän, että pieni kerrostalo-asuja sisälläni heräilee mitä pitemmälle talvi ehtii.

Toinen yllätys oli tauti, joka pakotti sängynpohjalle. Sainpa hyvällä omallatunnolla lepäillä ja lueskella loppuun Kjell Westön Missä kuljimme kerran kirjan.
Tytärkin on taudissa, joten yksinkään ei tarvitse olla.

Tuhannen Tuskan kahvila

2010-11-14T19:52:00.008+02:00

Kävimme tänään aivan hurmaavassa paikassa. Loviisalainen Tuhannen Tuskan kahvila on Huttusen pariskunnan kotitalonsa yhteen osaan omin käsin rakentama ainutlaatuisen tunnelmallinen kahvila.

Kesällä ja lämpiminä päivinä voi nauttia herkuista pihalla pöytien ääressä.

Olimme lasten kanssa viluisia oltuamme leikkipuistossa aamupäivän. Oli ihana istahtaa lämpimän leivinuunin viereen nauttimaan herkuista kynttilän valossa. Leenan itse leipomat tuoreet sämpylät, munkit ja korvapuustit meinasivat viedä kielen mennessään.

Käykää ihmeessä Tuhannen Tuskan kahvilassa jos liikuttte Loviisassa. Paikka itsessään on elämys ja ne tarjoilut,.. nam nam!

2010-11-09T17:28:00.004+02:00

Talvi tekee tuloaan, nurkissa naksuu ja ujeltaa. Lehtikuusen viimeiset neulaset saavat kylmää kyytiä.

Juuri sopiva ilta sytyttää kyntilöitä ja käpertyä sohvan nurkkaan hyvän kirjan kanssa.

Merinovillaa ja palleroita

2010-11-07T21:23:00.001+02:00

Menneellä viikolla piipahdin Tikatassa, Helsingin Itäkeskuksessa sijaitsevassa lanka- ja ompelutarvikeliikkeessä. Olin tietenkin visusti päättänyt olla ostamatta mitään, mutta tietäähän sen kuinka siinä kävi. Kaikki sujui käsikirjoituksen mukaan siihen saakka, kun tulin merinolankojen kohdalle. Sillä kohtaa homma lähti taas kerran niin sanotusti lapasesta. Kuvissa näkyvää ihanuutta löytyi kotiin tullessa kassin pohjalta neljä kerää.

Näistä on tarkoitus neuloa kauan suunnitelmissa ollut tuubikauluri. Kunhan saan alta pois pari iäisyysprojektia. Dropsin Merino on ihanan pehmeätä. Ihoa vasten se ei tunnu villalta ollenkaan, pikemminkin pumpulilta.

Lauantaina en enää voinut vastustaa kiusausta tehdä langasta pieni mallitilkku. Tämä merino on kuulkaa oikeata taikalankaa. Sitä on ihana kutoa, jälki on jotenkin täyteläistä ja aika tasaista. Koska viimeisin projekti tuli neulottua Nalle-langasta, ei vertailua oikein voi välttää. Vähän kuin olisi vaihtanut Ladan Ferrariin. Sorry, Ladan omistajat, ei millään pahalla. En oikein malttaisi odottaa, että pääsen kaulurin kimppuun.

Merinon ihanuudesta seottuani, panin vielä paremmaksi. Kuvissa näkyvät pallerot ova ensimmäiset ikinä tekemäni. Aina kun olen yrittänyt väsätä tällaisia, niistä on tullut kummallisia möykkyjä. Täydellisellä merinolla nämäkin sujuvat nyt leikiten.
En oikein ymmärrä miksen ole aiemmin kokeillut merinolankoja. Luulen, että minulla on ollut takaraivossa jonkinlainen tiedostamaton ajatus siitä, että villan pitää olla pässin pökkimää ja pistellä, jotta se olisi oikeaa villaa. Kaikkihan sen tietävät, ettei se ole kovin mukavaa kun koko ajan pitää rapsuttaa jostain, kun niin kutittaa.
Yksi syy tämän villalangan käyttämättömyyteen on tietysti kauhistus siitä, miten merinovillaa tuottavia lampaita kohdeltiin alkuperämaassa, Australiassa. Parin vuoden takainen kohu sai aikaan sen, että Australian villatuottajat joutuivat muuttamaan lampaiden kohtelua kansainvälisen painostuksen takia. Olisikin mielenkiintoista tietää, tuliko muutoksesta pysyvä ja valvotaanko toimintatapoja. Ei olisi kivaa olla tukemassa
niitä sadistisia menetelmiä, joita aikaisemmin käytettiin.

Tikatasta saa paitsi lankoja, myös paljon kaikenlaista muuta ihanaa. Rowanin neulevihko, vai pitäisikö sanoa -kirja lähti myös mukaan. Julkaisu on minulle uusi tuttavuus ja olen kyllä vaikuttunut siitä. Jestas, miten maailmalla tehdään hienoja neulelehtiä!

Suru

2010-11-05T21:49:00.003+02:00

Yhtäkkiä on hiljaista. Silmien edessä vyöryy kuvia yhteisistä hetkistä ja retkistä. Iloista, suurista suunnitelmista, suruista, hiljaisuudesta,luottamuksesta ja yhteisyydestä. Päässä tykyttää vain yksi ajatus: miksi?
Poissa on ihana ihminen. Hän, joka lumosi meidät. Silloin kun kaikki oli vielä hyvin.
Antaisin mitä vain, jos ajan pyörää voisi kääntää taaksepäin.

Rebecca

2010-11-04T17:48:00.008+02:00

Viimein se saapui! Rebecca, saksalainen käsityölehti kuuluu mun ehdottomiin suosikkeihin, mitä tulee alan lehtiin. Eikä tarvinnut pettyä tälläkään kertaa. Mallit vaan ovat niin ihania! Kaikille löytyy varmasti jotain. Tässä numerossa on mielettömiä palmikkoneuleita, henkäyksenohuita mohairneuleita ja vaikka mitä..

Kolmekymmentäseitsemän mallia ohjeineen, laadittu saksalaisella täsmällisyydellä. Neuleiden kaavapiirustukset ovat selkeitä ja mitat todellakin täsmäävät, olen kokeillut.

Rebeccaa voi tilata myös englanninkielisellä ohjeliitteellä varustettuna. Lehdestä löytyy suuri määrä linkkejä saksalaisiin lankaliikkeisiin, joista voi ostaa vaikka lehden malleihin koottuja, valmiiksi hinnoiteltuja lankapaketteja. Ja tietysti kaikkea muutakin tarpeellista, jota ilman neulojat eivät mitenkään voi olla.

Metriletti

2010-11-03T20:22:00.010+02:00

Lanka: Novitan Nalle 300g
Puikot: 2,5mm

Polven yli ulottuvat sukat ovat viimeinkin valmistuneet. Huh! Pituutta näille ihanuuksille kertyi jalkaterästä reiden puoliväliin yhteensä 102 cm. Neuloin siis yhteensä 204 cm harmaata putkea 2,5 puikoilla. Lisäksi kantapäät sekä tuplapalmikot. Enää ei hämmästytä, että jossain vaiheessa projektia kyllästytti aivan sairaasti.
Tämän projektin jälkeen tavallisten sukkien neulominen taitaa olla "piece of cake".

Pitkäsääri on sukistaan iloinen ja se tietysti korvaa kaikki äidin kärsimykset.

On muuten hiukkasen haasteellinen tehtävä yrittää kuvata tummaa neulepintaa sisävalaistuksessa. Vaikka kuvien laadulla ei juuri voi juhlia, en malta olla laittamatta muutamaa tänne näytille.

Nalle-langasta täytyy todeta, etten ihan vähään aikaan halua tehdä siitä mitään. Se on aivan kamalan kovaa ja neuloessa kitkaisen tuntuista. Ominaisuus väsyttää käsiä ikävästi. Toivon totisesti että langan kestävyys korvaa muut ominaisuudet.

Seuraavaksi palaan ihanan Alpacan pariin. Poikani villapaita on viittä vailla valmis ja nyt olisi hinku nähdä se hänen päällään. Viikonlopun sovitus oli aika lupaava:)

Ihan pimeetä

2010-11-02T22:08:00.004+02:00

Nämä kuvat eivät selityksiä kaipaa. Pimeätä aamulla ja illalla. Kaunista omalla tavallaan. Jos sattuu olemaan oikeassa paikassa oikealla hetkellä.

2010-10-31T21:03:00.002+02:00

Aikamoinen päivä. Heti aamulla juhlimaan pikkuisen tytön 1-vuotispäiviä, sieltä talotyömaalle lankunkantoon, sitten kotiin ja illalla kameraseuran palkintojenjakotilaisuuteen. Joka paikassa vain ja ainoastaan kivoja ihmisiä, iloisia naamoja ja hyvä meininki. Ei hassumpaa!

Jee, viikonloppu!

2010-10-29T20:25:00.004+03:00

Tuntuu ihanalta saada vetää henkeä parin päivän ajan. On koko ajan niin väsynyt olo, johtuu varmaan tästä pimeydestä. Vähän vaikeaa sopeutua siihen.

Kumma juttu, kun viikonloppu lähestyy, päässäni alkaa kehittyä erilaisia tehtävä sun muita listoja. Viikonlopun aikana on ainakin siivottava, tehtävä kunnon kotiruokaa, purettava trampoliini, viimeisteltävä piha talvikuntoon, juhlittava pientä lapsenlasta, käytävä pojan talotyömaalla, soitettava, mieluiten käytävä äidin luona ja soitettava ainakin kymmenen puhelua kaikille niille, joille olisi pitänyt soittaa jo aikoja sitten. Näiden tehtävien lomassa on sitten käytävä lenkillä, mahdollisesti uimassa sekä muuten vain hoidettava itseään, jotta olisi iskussa alkavalla työviikolla. Joo ja ne sukat pitää myös saada viimeisteltyä sekä muutama kymmenen kukkasipulia kätkettyä mullan alle.
Hohhoijaa, kuullostaako tutulta? Ihan tavallinen normirouvan normiviikonloppu?

Höpöhöpö, kohta avaan kuohuviinipullon ja vetäydyn sohvan nurkkaan. Enkä tee mitään. En suunnittele mitään. Ainakaan tänään. Koettakaa tekin ottaa iisisti ja nauttikaa viikonlopusta :)

Puutarhaunelmia

2010-10-25T18:24:00.004+03:00

Viikonloppu vilahti vauhdilla. Sunnuntaina otin itseäni niskasta kiinni ja haravoin syksyn lehdet kasoihin, joista siirsin ne säkkeihin jatkokuljetusta silmällä pitäen.
Vaikka valtaosan ajasta sataa tihutti vettä, oli silti nautinto häärätä ulkona valoisaan aikaan. Kun hommat tuli tehtyä, oli aivan mahtifiilis. Ei se ollutkaan niin tylsää, oikeastaan aika kivaa. Sitä paitsi syksyinen, pikkuisen pakkasen purema luonto on kaunis .

Tänään käväisin puutarhaliikkeessä hakemassa kalkkia ja yllätin itseni tutkimassa liikkeen kukkasipulivalikoimia. Nyt jos laittaisi jotain maahan, olisi keväällä ehkä krookuksia ja tulppaaneja aidan vieressä... Perhana, joudun kyllä huomenna hakemaan ne sipulit pois kaupasta kuleksimasta.

Työmatkailua

2010-10-22T19:44:00.013+03:00

Kielin kanaalin rantamaisema aamulla

Työreissu Saksaan oli intensiivinen ja antoisa. Kaksi täyteen ohjelmoitua päivää oman alan ihmisten kanssa. Kierrettiin bussilla kohteesta toiseen, nähtiin paljon mielenkiintoisia juttuja ja ihmisiä. Nähtyä tuli myös Kielin kanaalin alkupää ja runsaasti saksalaista maalaismaisemaa syysloistossaan. On siellä kaunista!

Kaikissa vierailukohteissa, siis veneveistämöissä, oli vaikuttavia juttuja. Tässä muutama pikanäppäys paikasta, joka edustaa perinteisempää veistämötoimintaa. Olen lapsesta saakka luuhannut erilaisilla verstailla ja nauttinut niiden ilmapiiristä. Tänne olisin saattanut jäädä pitemmäksikin aikaa.

Mallit, muotit, usein myös työkalut ovat kuin pieniä taideteoksia

Vanhoissa esineissä on sitä jotain.

Ripaus saksalaista verstashuumoria

Neuletyö jäi loppujen lopuksi kotiin ja hyvä niin. Ehtiihän noita tehdä. Jos neuloo matkustaessaan, ei välttämättä ole silmät auki ympäristönsä suhteen. Lisäksi olen huomannut, että kädet kipeytyvät välillä aikalailla kun tekee käsillään oikeita töitä ja vapaalla käsitöitä. Kun ne oikeatkin työt ovat käsitöitä.

Venyy...

2010-10-17T14:56:00.003+03:00

Tämä viikko on hurahtanut lähinnä työnteon ja seuraelämän puitteissa. Käsityöosastolla on ollut melko rauhallista.
Pitkien sukkien teko on venynyt tosi pitkäksi. Vilautan projektia pikkuisen, vaikka viimeksi kehuskelin näyttäväni vasta valmista.

Toinenkin sukka on jo hyvässä vaiheessa, eli kyllä ne vielä valmistuvat. Sukat ovat niin pitkät, että samassa ajassa olisin tehnyt kolmet normikokoiset sukat. Näiden pitkien projektien ongelma on siinä, että niiden venyessä, pään sisällä ehtii hautoa sata uutta ideaa. Voisin hyvin pitää vaikka sapattivapaata vuoden tai pari, jos joku haluasi sponsoroida sitä. Ehtisi toteuttaa kaikki, tai ainakin useat toteuttamista odottavista jutuista.
Huomenna aikaisin lennähdän sinivalkoisen siivin Saksaan. Saakohan lentokoneeseen viedä puiset puikot tai virkkuukoukun?

Ihana syksy!

2010-10-10T18:11:00.016+03:00

Pitkäsäärisen tytön ensimmäinen sukka valmistui. Se osoittautui kuitenkin liian lyhyeksi. Poikkasin sukan resorin alta ja aloin jatkaa sitä ylöspäin. Olisi pitänyt uskoa Sukkasillaan kirjan tekijöitä. Polvisukan varren pituus jaetaan kolmella: pohje, kavennusosa ja säären alaosa, kukin 1/3 osaa. Fuskasin ja sain laiskanläksyä rangaistukseksi. Tein sukan kärkeen saman kirjan ohjeilla sädekavennukset, aika kivat. Kuvia sukista näytän vasta molempien valmistuttua.

Aamupäivällä olin ensimmäistä kertaa pariin kuukauteen pitkällä kävelylenkillä. En ole voinut kävellä kunnolla elokuun puolivälin jälkeen hajonneen ja leikatun polven takia. Otin kameran mukaan lenkille, jotta malttaisin välillä pysähtyä ja levätä. Vaikka en ollenkaan tykkää blogeista, joissa näytetään kilometrikaupalla maisemakuvia, teen sen nyt itse.

Kuvat Vanhalta hautausmaalta.

Salaa napsin kuvia hienoista taloista ja niiden pihoista. Eikä kukaan tullut hätistämään pois. Eikä misssään näkynyt ihmisiä. Ihana rauha ja hiljaisuus :)

Kaupungin korkeimmalla kohdalla sijaitee Kukkukiven näköalatorni. Se on rakennettu 1900-luvun alussa ja sieltä on mielettömät näkymät.

Mikä tämä oikeastaan on ollut? En tiedä, mutta se on hieno. Löytyy leirintäalueen reunasta Tamminiemen puistosta.

Suosikkipaikkoihini kuuluu Mäkikuja. Sen talot olivat pitkään kurjassa kunnossa, mutta nyt niitä fiksataan ja spiikataan ja hienoa tulee.
Olen asunut tässä pienessä kaupungissa kaksikymmentä vuotta. Joka syksy olen yhtä ihastunut kun halla muuttaa puiden värit erilaisiksi keltaisiksi, punasiksi ja ruskeiksi. Täällä on valtavan monipuolinen ja vanha puusto, joka tekee maiseman aivan ainutlaatuiseksi. Muuttaessani tänne olin nimenomaan ihastunut paikan syksyn väreihin. Minulle tämä on ennen kaikkea syyskaupunki.

Talviunille

2010-10-05T18:12:00.004+03:00

Kuva: metsänhoitoyhdistys metsäpohjanmaa

Paitsi himosta kutoa kaikenlaisia talveen kuuluvia juttuja, kuten pipoja, sukkia ja sen sellaista, syksyn tulon huomaa kyllä muutenkin. Tekee aivan sairaasti mieli suklaata ja salmiakkia, punaviiniä, kynttilöiden hämyvaloa ja nukkua, nukkua, nukkua.
Haluaisin vain käpertyä peiton alle rakkaani viereen ja vaipua uneen niin pitkäksi aikaa kuin tarve vaatii.
Olen varmaan ollut karhu edellisessä elämässäni, koska haluaisin tehdä pesän ja mennä talviunille.

Se aika vuodesta

2010-10-04T18:07:00.004+03:00

Taas on se aika vuodesta kun puikoilla on joko sukat, pipo tai lapaset. Tässä on meneillään superpitkän sukan neulominen. Se tulisi yltää reilusti yli polven, jonnekin reiden puoliväliin. Siinä pitää olla reilun levyinen lettineule, joka erottuu hyvin. Väriksi kelpaa vain harmaa. Koska sukkien käyttäjä on ainakin metrikahdeksankymmentä ja jalat sen mukaan, saan tikutella melkoisen matkan yhtä pötköä.
Lanka on Novitan Nallea. Jo nyt vähän pännii, etten satsannut parempaan. Nalle tuntuu kauhean kittanalta ja kovalta neuloa, en tykkää yhtään. No, oma vika kun pihistelin. Toivottavasti Nalle pehmenee kastelun jälkeen kuten seiskaveikka.
Malli on omasta päästä, mutta totuuden nimessä mainittakoon, että vähän lunttasin ohjeita Mitrosen ja Viljamaan Sukkasillaan-kirjasta. Se on muuten mainio kirja sellaiselle, joka haluaa syventää sukan neulomistaitojaan. Vähän totinen ja ankara sellaiseen vanhan ajan käsityöopettajan tyyliin, mutta asiaa alusta loppuun.

Yllätyslahja

2010-10-03T20:50:00.006+03:00

Ystäväni Annika yllätti minut torstaina perusteellisesti. Hän oli kesästä lähtien ommellut minulle tai meille, tilkkupeittoa kiitokseksi siitä, että heidän tyttärensä oli kesällä mukanamme purjehtimassa. Olen aivan sanaton siitä, että joku ommeltuaan tällaisen ihanuuden, voi antaa sen pois. Peitto on kertakaikkisen upea!

Koska olen itsekin ommellut yhtä sun toista tilkuista, tiedän sen työmäärän, joka on tällaisen työn taustalla. Itse olen tullut aika suurpiirteiseksi viime aikoina, mutta Annika ei ole pätkääkään samanlainen. Kaikki on niin tarkasti ja täsmällisesti kohdallaan. Viimeisen päälle viimeisteltyä.
Materiaalina peitossa on käytetty vanhoja miesten paitoja, yhtä tyttären puseroa ja yhtä kangasta, joka ehkä on ollut lakana tai pöytäliina. Pisteenä iin päälle koko peitto on tikattu käsin diagonaalisesti, niin että siihen muodostuu ruudullinen pintakuvio.
Peitto on suuri, tavallisen sängyn reilusti peittävä. Mallailin sitä ensin työhuoneeni rautasängylle, mutta eihän sitä siellä kukaan muu näe kuin minä. Ruokapöydän ääressä, kierrätyskeskuksesta hankitun puusohvan päällä sitä voivat ihailla muutkin. Kotimme on sisustettu ( kuulostaa kuin olisimme muka jotenkin hallitusti suunnitelleet sisustuksen,hah!) lähinnä vanhoilla kierrätetyillä huonekaluilla ja tilkkupeitto istuu tänne kuin nenä päähän.

Syyspuuhia

2010-10-02T20:35:00.003+03:00

Tänään olen keskittynyt veneen tyhjentämiseen ja siivoamiseen. Ensi viikolla kesäkotimme nostetaan merestä ja laitetaan halliin odottamaan seuraavaa purjehduskautta. Olo on vähän haikea, mutta toisaalta onnellinen.
Tämä kesä oli paras ikinä kaikista merillä vietetyistä. Aurinkoa ja tuulta riitti kumpaakin. Käytiin hienoissa paikoissa joihin tuskin eksyisi ilman venettä. Kotiinpäin oli mukava tulla, koska kaikkea hyvää ei olisi jaksanut enempää.

Ensi kesä taitaa tuoda mukana muutoksia miehistöön. Tytär alkaa olla siinä iässä, ettei välttämättä halua monen viikon vierihoitoa lomallaan. Toivotaan, ettei käy niin kuin kaverille, joka jätti teini-ikäiset lapsensa ensimmäistä kertaa kotiin itsekseen lähtiessään kesän purjehdukselle vaimon kanssa. Kotibileiden jälkihoidon ja ärtyneen naapuruston lepyttelyyn oli tarinan mukaan mennyt kolme päivää.